Kolumni: Eroon köyhisliikkujan leimasta

Kirjoitin taannoin puhtaaksi tehtävää Saksan kertauskurssi verkossa -nimiselle opintojaksolle. Tehtävänannon mukaan minun tuli laatia saksaksi lyhyt esittely jostakin itselleni läheisestä aiheesta, esimerkiksi kotikaupungistani tai harrastuksestani. Olen ratsastanut tasan 25 vuotta, joten siitä kirjoittaminen tuntui pelkästään luonnolliselta.
Vuosien varrella kerran jo varsin hyviksi hioutuneet saksantaitoni ovat rapistuneet, mutta onnistuin silti rakentamaan yhtenäisen tarinan. Lukiessani sitä yhä uudestaan mahdollisia kielioppivirheitä etsien katseeni jumittui aina erääseen tiettyyn kohtaan. Kohtaan, jossa kuvailin ratsastusharrastukseni alkumetrejä.

Suomennettuna kirjoitin jotakuinkin näin: ”Varsin pian (sen jälkeen, kun olin 8-vuotiaana päässyt ensimmäisen kerran taputtelemaan sukulaistemme omistaman ravitallin asukkeja) halusin ratsastustunneille. Minulla oli onnea, sillä vanhempani suhtautuivat ideaan myötämielisesti. Löydettyämme laadukkaan oloisen ja lähellä kotiamme sijaitsevan tallin, pääsin ensi kertaa kipuamaan oikean ratsuhevosen selkään. Olin taivaassa!”
Edellisen lainauksen ehdottomasti tärkein lause löytyy tekstipätkän keskeltä. Ilman lausetta ”vanhempani suhtautuivat ideaan myötämielisesti” en olisi voinut aloittaa minua niin kovasti kiinnostanutta harrastusta. En ainakaan ennen kuin aloin tienata omaa rahaa ja liikkua omilla kyydeillä.

Saksan opintojakson lisäksi osallistun parasta aikaa Liikuntakasvatus-opintojaksolle. Sen puitteissa pohdimme muun muassa sitä, millaisista osatekijöistä meidän itse kunkin liikuntasuhde muodostuu. Paljon puhetta on riittänyt myös motivaatiosta, miten se vaikuttaa liikkumiseen ja liikkumattomuuteen. Selväksi on käynyt muun muassa se, miten keskeisesti meidän aikuisten luoma ympäristö eli niin sanottu motivaatioilmasto vaikuttaa lasten liikuntasuhteeseen.
Tässä vaiheessa haluat ehkä muistuttaa minua eräästä aiheeseen oleellisesti liittyvästä seikasta. Ei tarvitse. Tiedän täsmälleen, kuinka paljon ratsastus ja monet muut lajit yhä edelleen käyvät vanhempien kukkaroiden päälle. Tiedän, ettei kaikilla perheillä yksinkertaisesti ole varaa antaa lastensa täyttää liikunnallisia intohimojaan niiden parissa.

Ehkä hieman yllättäen en tarjoa vastaukseksi ilmaista liikuntaa. En sen nykymuodossa tai ainakaan sellaisin sanakääntein, joilla siitä monissa yhteyksissä tänä päivänä puhutaan. Tiedän useita sekä ilmaisia että vetovoimaisia lapsia ja nuoria liikuttavia harrastusmahdollisuuksia, mutta aivan liian usein maksuttomuus yhdistetään huono-osaisuuteen. Ja se ei toimi, ei alkuunkaan.
”Vähävaraisille perheille” suunnatut maksuttomat liikuntasalivuorot, ”pienituloisten vanhempien lapsille” avoimet luistelukoulut ynnä muut vastaavat jättävät hyvästä tarkoituksestaan huolimatta ikävän jälkimaun. Etenkin lapsille itselleen. Jos olet jo valmiiksi luokan silmätikku muita vanhemman kännykkäsi ja market-farkkujesi takia, et takuulla halua lisämainetta köyhisliikkujana.
On meidän aikuisten vastuulla huolehtia siitä, että edulliset liikkumismahdollisuudet eivät lisää vaan aidosti vähentävät eriarvoisuutta.

Suvi Peltola
Kirjoittaja on opintovapaalla oleva Juvan Lehden toimittaja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pitäisikö Suomessa olla yleisissä vaaleissa äänestysvelvollisuus?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...