Mielipide: Kuka vastaa laiminlyönnistä?

Juvan kunnan asemakaava-alueella olevan Juvantien ja valtatien 14:n idänpuoleisessa risteyksessä oli useita päiviä lumivallin muodostama näkemäeste Savonlinnan suuntaan. Lumi oli kasautunut alikulkutunnelin turvakaiteen päälle ja muodosti tosiasiallisesti matalille ajoneuvoille täydellisen näkemäesteen Juvantieltä stop-merkin takaa käännyttäessä Savonlinnan suuntaan.
Havaitsin risteyksessä taajaman suunnasta tullessani 25.1 läheltä piti -tilanteen, kun edellä ajava henkilöauto oli muiden vasemmalle kääntyvien tapaan joutunut ajamaan puoliksi valtatielle nähdäkseen risteilevän liikenteen. Samalla tuli Savonlinnan suunnasta auto, joka pystyi väistämään onnettomuuden ainoastaan vastaantulevien kaistalle väistämällä.

Soitin vaaran paikasta välittömästi kello 15.43 Tienkäyttäjän linjan ”välittömästi toimenpiteitä vaativasta kohteesta” ja kerroin vaadittujen tietojen lisäksi sen, että risteys oli todella vaarallinen matalan liikenteen kannalta kaiteen päällisen lumivallin muodostaman näkemäesteen takia.
Seuraavan kerran ilmoitin asiasta samalle toimijalle 28.1 kello 08.58, koska liikenneturvallisuutta ei oltu parannettu ja kerroin vaaran olevan todellinen ja on ainoastaan ajan kysymys, milloin risteyksessä rysähtää.
Edelleen soitin uudelleen samaan numeroon tapahtumapäivän 30.1 aamuna kello 09.43 risteystilanteen pysyessä ennallaan ja havaittuani jälleen risteyksessä vaarallisen tilanteen, joka kuitenkin vältettiin etuajo-oikeudella ajavan kuljettajan nopean reagoinnin ansiosta.

Mitään ei liikenneturvallisuuden hyväksi kuitenkaan tehty, kunnes sain tiedon, että puheenaolevassa risteyksessä oli tapahtunut kahden henkilöauton kolari, jossa Juvantieltä oli ajettu stop -merkin takaa valtatiellä kulkevan eteen ja paikalla oli ambulanssi ja poliisi. Siinä vaiheessa soitin jälleen tienkäyttäjän linjalle kello 15.28 ja varmistin, että viestini oli lähtenyt oikealle toimijalle.
Pyydän tienkohdan urakkakilpailun voittajan YIT Rakennus Oy:n edustajaa kertomaan oman näkemyksensä tienkäyttäjille siitä, kenelle vastuu tästä laiminlyönnistä kuuluu ja miksi ei toimittu ajoissa.
Välittömästi tämän viimeisen kolaripuhelun jälkeen saapui paikalle paikallisen yrittäjän kalusto ja näkemäeste poistettiin.
Itse katson yhtenä tienkäyttäjänä tehneeni asian hyväksi voitavani. Esitin kyllä tapahtumapäivän aamulla hakevani lapion ja korjaavani näkemäesteen vaikka yksin, mikäli vastuulliset eivät kykene sitä tekemään. Minua kiellettiin menemästä liukkaalle ajoradalle omin päin.

Jukka Kietäväinen
Juva

 

Kirjoita ja tekstaa meille!

Kirjoita mielipiteesi napakasti lukijan mielipiteenä tai tekstiviestinä!
Kirjoita mielipiteesi jostakin ajankohtaisesta asiasta. Tekstin mitta mielellään enimmillään 3 000 merkkiä välilyönteinen.
Suosimme omalla nimellä kirjoittamista, mutta julkaisemme myös nimimerkkikirjoituksia.
Liitä aina mukaan yhteystietosi, ne jäävät vain toimituksen tietoon.
Kirjoita sähköpostilla toimitus@juvanlehti.fi tai kirjepostilla Juvan Lehti/Lukijan mielipide, Piikkiläntie 2-4, 51900 Juva.

Lähetä tekstiviesti numeroon 13540, kirjoita viestin eteen tunnus JU SANO.
Tekstiviesti maksaa 1,10 euroa. Toimitus valitsee ja tarpeen mukaan muokkaa viestejä.

 

4 kommenttia aiheesta “Mielipide: Kuka vastaa laiminlyönnistä?

  • 7.2.2019 at 21:03
    Permalink

    Juu, tämä oli kyllä erikoinen farssi jälleen kerran. Itse soitin tielinjaan kolme kertaa. Ensimmäisen kerran 21.1-19. Sitten oli vastausvuorossa ELY keskuksen tiestöstä vastaava virkamies. Seuraavana päivänä jo sitten kolisikin. ELY keskuksen virkailijan selvityksen mukaan ko risteyksen näkemäalueen turvallisuudesta vastaa Juvan kunta. Kolaritapauksesta johtuen ELY keskus on lähettänyt Juvan kuntaan vielä tarkennetut ohjeet siitä, kuinka tulee jatkossa menetellä. Vielä tämän viikon maanantainakaan ei näkemäaluetta oltu saatu kuntoon. Lähetin asiasta huomautuksen Juvan kunnan johdolle ja JärviSaimaan palvelulle, Turuselle. Vasta tämän jälkeen alkoi tapahtua. Ylläpito on annettu ulkopuoliselle urakoitsijalle. Vastuu – ja valvontatoimet ovat lastenkengissä. Aikoinaan Juvantie kuului valtion ylläpidon piiriin. Nyt, kun se on Juvan kunnan vastuulla, tulee myös kaikki osapuolet olla tarkoin tietoisia siitä, mitä ylläpitoon kuuluu ja missä ns ”urakkarajat” kulkevat. Lisäksi ihmetyttää se, kuinka ulkopuolisen tahon kanssa on voitu tehdä ylläpito/urakkasopimus, jos sopimuksen rajat ja velvoitteet ovat näinkin häilyväiset, kuin nyt näyttää olevan? Tähän asiaan palaan seuraavan valtuuston kokouksen yhteydessä.

    Reply
  • 8.2.2019 at 02:07
    Permalink

    Kaiteen päällä ollut lumi poistettiin vasta monta päivää kolarin jälkeen. Ongelma on ollut useita vuosia.

    Reply
    • 9.2.2019 at 16:36
      Permalink

      Monta päivää? Nehän poistettiin seuraavana päivänä kun olin itse paikanpäällä oikein ihmettelemässä… Toki vähän liian myöhään tässätapauksessa mutta kuitenkin on pakko korjata.

      Reply
  • 10.2.2019 at 20:35
    Permalink

    Olisi siinä ollut muutama tonni lunta lapiolla mättää. Itse olisin lainannut kaivurin tai traktorin siihen.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pitäisikö Suomessa olla yleisissä vaaleissa äänestysvelvollisuus?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...