Juva, Rantasalmi ja Puumala panostavat kesällä nuorten aktiivisuuteen – uusi Kesäauto tuo harrastusmahdollisuuksia myös haja-asutusalueille

Juvan, Rantasalmen ja Puumalan kuntien yhteinen liikkuvan nuorisotyön hanke, Kesäauto, tuo 6-18 vuotiaiden lasten ja nuorten luokse ohjaajan ja harrastusvälineitä suven harrastusmahdollisuuksiltaan hiljaisina kuukausina. Vuosina 2019-2012 toimiva hanke aloittaa toimintansa kuluvan vuoden toukokuussa, kunnat kertovat tänä aamuna julkaistussa yhteisessä tiedotteessaan.
Hankkeen tavoitteena on tarjota hankkeeseen kuuluvien kuntien 6 – 18 -vuotiaille lapsille ja nuorille kesäkauden ajaksi liikkuvan nuorisotyön keinoin ohjattuja ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia sekä sosiaalista kanssakäymistä ikätovereiden kanssa. Monien kuntien nuorisotilatoiminta on kesäkuukausina tauolla, ja useat ohjatut harrastusryhmät ja kerhot eivät myöskään kokoonnu kesän aikana. Haja-asutusalueilla asuvien lasten ja nuorten on myös vaikea päästä mukaan kuntakeskuksissa järjestettävään toimintaan.
Kesäauto -hankkeella harrastusmahdollisuudet halutaan tuoda lähelle lapsia ja nuoria vuodenaikana, jolloin maaseudun lapset eivät kohtaa ikätovereitaan koulumaailmassa, eikä koulukuljetus ole osaltaan mahdollistamassa ja tasa-arvoistamassa lasten ja nuorten harrastamista. Lasten ja nuorten oma osallisuus on toiminnan suunnittelussa olennaisen tärkeää. Hanke tarjoaa myös osa-aikaista kesätyötä muutamille paikkakuntien nuorille.
Toimintaa järjestetään nuorisotalotoiminnasta tutulla avointen ovien – toiminnan periaatteella, johon lapset ja nuoret voivat tulla mukaan haluamakseen ajaksi. Kesäauto ei tarjoa hoiva- tai hoitotyyppistä palvelua.

Kesäauto – hanke on siihen osallistuvien kuntien nuorisotyöstä vastaavien työntekijöiden suunnittelema, mutta hankkeen käytännön toteuttamisessa ovat asiantuntijoina mukana kuntien nuorisovaltuustot. Kesäauto nimi on valittu hankekuntien nuorisovaltuustojen ehdotusten perusteella. Kesäauton varusteisto kootaan pääosin kuntien nuorisotilojen varusteistosta, mutta hankerahoituksen ja mahdollisen sponsorirahoituksen turvin varustukseen hankitaan nuorisovaltuustojen ideoiden perusteella myös jotain uutta ja etenkin kesätoimintaan sopivia harrastusvälineitä. Hankkeeseen palkataan kesäkaudeksi ohjaaja, jonka tehtäviin kuuluu myös Kesäauton ajaminen.
Kesäauton reitistä tiedotetaan pääasiassa sosiaalisen median ja kuntien nuorisotoimien internet-sivustojen kautta. Auton pysäkkipaikkoihin vuonna 2019 on mahdollista vaikuttaa ottamalla yhteyttä hankekunnan nuorisotoimiistoon. Kesäauto- hanketta hallinnoi vuonna 2019 Juvan kunta ja toimintaa tukee taloudellisesti Itä-Suomen aluehallintovirasto myöntämällään 18 050 euron erityisavustuksella nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiselle. Vuonna 2020 hankkeen hallinnoinnista vastaa Rantasalmen kunta ja vuonna 2021 Puumalan kunta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Eduskuntavaalit käydään 14.4. Minkä puolueen arvelet Kaakkois-Suomen vaalipiirissä yltävän vaalivoittoon?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä