0

Sukututkimus, osa 1: Dna-testit tulleet sukututkimuksen avuksi, ihmiskunnan isälinjat ovat ikivanhojen mutaatioiden perusteella luokiteltu kirjaintunnuksilla

Perinteinen sukututkimus perustuu asiakirjalähteisiin, joista päälähteenä olevat kirkonkirjat alkavat vasta pääosin isovihan jälkeläiseltä ajalta 1700-luvulta, riippuen seurakunnasta.
Esimerkiksi Juvalta on käytettävissä ns. historiakirjoja eli kastettujen, vihittyjen ja kuolleiden luetteloita osin vuodesta 1718 (vihittyjä vasta 1730-luvulta), mutta varsinaiset tarkemmat perhetiedot sisältävät rippikirjat alkavat vasta 1740-luvun alusta.
Kaikki tätä varhaisempi sukututkimus perustuu erilaisiin veroluetteloihin, kuten henki- ja maakirjoihin, sillä esimerkiksi Juvan tuomiokirja-aineistoa on säilynyt vain pätkittäin.

Viime vuosina sukututkimuksen merkittäväksi apuvälineeksi ovat tulleet DNA-testit, ja näistä isälinjainen Y-kromosomin DNA-tutkimus auttaa sukujen alkuvaiheiden, suvun sisäisten sukuhaarojen yhteyksien ja laajemmin asutushistorian selvittämistä. DNA-testit tuovatkin aivan uuden ulottuvuuden perinteiseen sukututkimukseen.
Monet vanhoihin tutkimuksiin perustuvat teoriat sukujen alkuperästä ja sukuhaarojen keskinäisistä suhteista ovat DNA:n avulla saaneet tarkennuksia ja myös hyvin paljon muutoksia. Ihminen voi erehtyä asiakirjojen tulkinnoissa, kirjurit ja papit ovat voineet tehdä virheitä ja aina ei biologinen isäkään ole se kuka asiakirjoihin on merkitty – DNA kertoo kuitenkin aina lahjomattoman totuuden.
Y-kromosomi periytyy aina isältä pojalle ja testeissä tutkitaan siinä tapahtuvia pieniä mutaatioita. Y-kromosomin tutkimuksen vaatimuksena on luonnollisesti se, että testattavan on oltava mies, sillä vain miehillä on Y-kromosomi. Naisen sukupuolikromosomit ovat XX, kun miehellä ne ovat XY. Jokainen mies kantaa Y-kromosomissaan ikiaikaista tietoa suoran isälinjansa vaiheista.

Ihmiskunnan isälinjat ovat ikivanhojen mutaatioiden perusteella luokiteltu kirjaintunnuksilla. Suoma-laiset ovat pääasiassa kolmea isälinjaista haploryhmää: N:ää, I:tä (I1) ja R:ää (R1a ja R1b). Yli 60 prosenttia suomalaisista, ja Savossa paikoin jopa 90 prosenttia, kuuluu idästä Siperian kautta tulleeseen N-haploryhmään. Viimeisimmät tutkimukset ovat vahvasti liittäneet muinaiskantasuomen tulon N-haploryhmän saapumiseen Itämeren alueelle.
Suomalaisiin N-haplon alaryhmiin kuuluu monia alahaaroja, joita on tullut nykyisen Suomen alueelle monissa eri aalloissa ja niin Karjalan kuin Baltian suunnista. DNA-tutkimukset tulevat auttamaan myös Suomen asutushistorian selvittämisessä. I1-haploryhmän osuus koko Suomen väestössä on noin 25 prosentin luokkaa.
Se on levinnyt Skandinaviasta Suomeen ja on yleinen erityisesti Länsi-Suomessa. Myös Savon alueella ja Karjalassa on vanhoja I1-haploryhmään kuuluvia sukuja, jotka ovat levinneet alueelle hämäläisen uudisasutuksen myötä.
R1a ja R1b ovat yleisiä laajalti Euroopassa ja Suomessa näiden kahden, toisilleen varsin kaukaisen, ryhmän osuus on noin 10 prosenttia. Muut isälinjaiset haploryhmät ovat Suomessa suhteellisen marginaalisia ja ne ovat pääosin myöhemmin tulleita.

Juva on yksi Savon vanhoja kantapitäjiä, ja kun Juvan seurakunta perustettiin vuonna 1442, kuuluivat myös myöhemmin erotetut Sääminki (nykyinen Savonlinna) ja Rantasalmi vielä Juvaan.
Ennen Tavinsalmen (eli myöhemmän Kuopion) pitäjän perustamista (perustettiin vuonna 1547) pitkulainen Juva ulottui aina Karttulaan asti.
Juvan hallintopitäjä jakautui 1500-luvulla neljään neljännekseen (Juva, Koikkala, Vesikansa ja Joroinen), jotka edelleen jaettiin kuuteen kymmenkuntaan. Neljänneksistä pääasiassa Juvan ja Koikkalan neljännekset kuuluvat edelleen Juvan alueeseen, mutta osa Mikkelin reuna-alueen kylistä oli tuolloin vielä verotettuina Vesulahden (eli Mikkelin) pitäjässä. Toisaalta joitakin Sulkavan kyliä, kuten Ruottila, kuului vielä 1500-luvulla Juvaan.

Juvan vanhoista talonpoikaisista kantasuvuista jo varsin monista on otettu isälinjaisia DNA-testejä, mutta sitä kattavampi käsitys Juvan asutushistoriasta ja sukujen alkuvaiheista saadaan kun testit yleistyvät.
Sukuseurat ovat olleet aktiivisia DNA-testien yleistymisessä, mutta jos sukuseuraa ei ole, niin yksityiset kiinnostuneetkin saavat asiaa vietyä eteenpäin. Sukunimistä puhuttaessa on myös huomioitava, etteivät automaattisesti kaikki samaa nimeä kantavat ole samaa alkuperää. Samoja sukunimiä on voinut syntyä eri tahoilla, etenkin jos kysymys on yleisestä laajalla alueella jo vanhastaan esiintyneestä sukunimestä.

Kaikki testatuista juvalaissuvuista talonpoikaissuvuista kuuluvat itäiseen N-haploryhmään. Tämä osoittaa myös suomalais-ugrilaisen isälinjan vahvuutta savolaisissa kantasuvuissa. Vaikka sukujen muuttoreitit Juvan alueelle ovatkin erilaisia ja keskinäiset yhteydet kaukaisia, on yhteinen kantaisä löydettävissä kaikille N-haploryhmän suomalaismiehille reilun 4500 vuoden päässä.
Artikkeli jatkuu seuraavassa Juvan Lehdessä keskittymällä muutamien sukujen isälinjaisiin DNA-tuloksiin ja näiden varhaisiin asutushistoriallisiin vaiheisiin ennen Juvalle tuloa.

Kirjoittaja on juvalainen Suomen historian maisteri, joka toimii ammattisukututkijana Suku- ja historiapalvelu Menneen jäljet -yrityksessään. Hän esittelee seudun sukujen vaiheita ja DNA-tutkimusta Vihavaisten sukuseuran kokouksessa 8.6 Sulkavalla.

 

Savon pitäjä neljänneskuntineen 1500-luvulla.

Viikon kysymys

Essote-sotekuntayhtymä joutuu karsimaan palvelujaan. Pelkäätkö että Juvan palvelut heikkenevät?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...