0

Juvan oma komedienne – näyttelijä-yrittäjä Pauliina Hukkaselle Juva on hyvin rakas paikka

Näyttelijä-yrittäjä Pauliina Hukkaselle Juva on rakas paikka. Hän on kotoisin Juvalta ja pyörittää Juvalla myös kesäteatteria.
Juva on myös Hukkasen mökkikunta. Juuret ovat syvällä juvalaisuudessa. Hän on kotoisin Pakinmaalta, käynyt ala-asteen Männynmäellä ja Paatelassa, yläasteen Juvan kirkonkylällä.

Hukkasen muistot Juvalta ja nuoruudesta ovat paitsi mahtavia, myös kipeitä. Hänestä oli ihanaa käydä kyläkoulua.
– Ekaluokalla oli neljä oppilasta, tokaluokalle tuli viides. Kyläkoulussa sai todella yksilöllistä opetusta. Minua surettaa, kun nyt kyläkouluja lakkautetaan. Oppilaan näkökulmasta varsinkin nyt aikuisiällä opetus oli ihan eri tasoa kuin nykyään 25 oppilaan luokassa.
Sitten niihin ikäviin muistoihin. Kun Hukkanen oli yläasteen viimeisellä luokalla, hänen äitinsä kuoli. 15-vuotiaana hän joutui ottamaan vastuun elämästään. Hoiti koulun, kävi kaupassa ostamassa ruokansa, maksoi laskut ja asui yksin, teki vielä läksytkin.
– Silloin se ei tuntunut mitenkään ihmeelliseltä. Nyt kun olen itse äiti ja oma lapsi on 13-vuotias, jo ajatus siitä, että hän joutuisi hoitamaan kaiken yksin ja itse, tuntuu pöyristyttävältä, mahdottomalta. 15-vuotias on kuitenkin vielä lapsi.

Hukkanen arvelee, että juuri kokemansa nuoruuden vastuun takia hän on ”tekeväistä sorttia” – sitä sorttia, jota hänen tyttärensä kysyy, kun hän palkkaa uutta ihmistä töihin. Tekeväisen sortin ajatus periytyy äidiltä tyttärelle.
Pauliina Hukkasesta ei tullut sattuman oikusta näyttelijää. Tie on ollut selvä jo pikkutytöstä lähtien, kun äiti vei häntä Lumikuningattaren koekuvauksiin, ensimmäiseen Tenavatähteen. Koulussa hän kirjoitti kaikki kevät- ja joulujuhlanäytelmät. Tytössä oli esiintymisen paloa.
”Tekeväinen sortti” tuli esiin, kun Pauliina Hukkanen meni Keski-Suomen kansanopistoon puhe- ja näyttämötaiteen linjalle opiskelemaan näyttämötaidetta.

Tammikuussa 17-vuotiaana hän marssi Mikkelin Teatteriin ja sanoi itsevarmasti, että ”mä voisin tulla teille töihin”.
– Ne katsoivat minua H-moilasena ja sanoivat, ettei teatteriin niin vain tulla. Kysyivät, millaisia opintoja neidillä on takana. Kerroin valmistuneeni näyttelijäksi kansanopistosta ja meinasivat tukehtua nauruun: tyyppi ei ole käynyt edes teatterikorkeakoulua, Pauliina Hukkanen kertoo.
Vaan minkä taakseen jätti, sen Mikkelin Teatteri edestään löysi. Hukkanen marssi Juvalle työvoimatoimiston ja hankki työllistämistukipaperit. Viikon kuluttua paperit kourassa hän astui uudelleen määrätietoisena Mikkelin Teatteriin.
– Kysyin, että kelpaako tänne ilmainen työvoima. Arvelivat Mikkelissä, että mimmihän on tosissaan.

Pauliina Hukkanen oli puoli vuotta teatterissa työllistämistuella ja teki kaikkea mahdollista niin hyvin kuin osasi. Ensimmäiset roolit olivat näytelmässä Taikurin sisarenpoika Rouva Hiiri ja postinjakaja.
– Sen jälkeen ohjaaja Olli-Matti Oinonen palkkasi minut Naisvuoren kesäteatteriin toiseen naispäärooliin Rykmentin murheenkryyni-näytelmään, hän kertoo.
Hukkasesta oli tullut näyttelijä.
Hän rakastaa työtään ja tekee sitä täysillä. Mikkelissä hän pyörittää Teatteriravintola ILOa, kiertää Suomea freelancerina ja kesällä pyörittää kesäteatteria Juvalla ja Puumalassa.

Hän tunnustaa olevansa komedienne – ehdottomasti komedienne.
– Komedia vaatii paljon. Näyttelijällä on oltava hyvä rytmitaju, taimaukset kohdallaan. Naaman vääntämisellä ja läpän heitolla komedia ei synny. Jos olet kohtauksessa sekunninkin etuajassa tai myöhässä, voit pilata sen. Ajoitus on kaiken A ja O.
Pauliina Hukkasella on vielä unelma – tai ainakin vakava halu kehittää itseään. Hän haluaa päästä vielä kameran eteen. Freelancer vuosina Helsingissä hän teki paljon kameran kanssa töitä, mutta Mikkeliin muuton jälkeen ne ovat jääneet vähemmälle.
– Minulla on yhdet kuvaukset Elokuvataiteen laitoksella ja minua on kysytty myös Putouksen koekuvauksiin. Mutta teatteria en ikinä jätä, Pauliina Hukkanen sanoo painokkaasti.

 

Pauliina Hukkanen halusi jo pienestä pitäen näyttelijäksi. Hän oli se, joka kirjoitti ja näytteli koulun juhlien esitykset.

 

Juva ja Puumala kesäteatterikartalla

Pauliina Hukkasen kesäteattereilla Juvalla ja Puumalassa on kesällä 27 esitystä. Juvan kausi alkaa heinäkuun alussa ja Puumala heinäkuun loppupuolella.
Juvan Kuninkaankartanon kesäteatterin ensi-ilta on 7. heinäkuuta. Puumalassa Sahanlahden kesäteatteri starttaa Kuninkaankartanon kauden jälkeen 27. heinäkuuta. Tarjolla molemmissa on Sari Havaksen käsikirjoittama musiikkikomedia Terapian tarpeessa jälleen osa 2. Pauliina Hukkanen sanoo, että näytelmä on oma itsenäinen tarinansa.
– Se ei edellytä vuonna 2015 esitetyn Terapian tarpeessa ykkösosan katsomista tai edes tietämistä. Näytelmä on hyvin rohkea. Sen ohjaa Samuli Reunanen, sanoo Kuninkaankartanon ja Sahanlahden kesäteattereiden ”emäntä” Pauliina Hukkanen. He vetävät musiikkikomedian kahdestaan Sari Havaksen kanssa.
Molemmat odottavat kaunista ja lämmintä kesää. Suomalainen kesäteatteriyleisö on laiska lähtemään teatteriin, jos on kylmää ja viileää. Sadepäivinä yleisö jää mielellään vällyjen alle mökille, vaikka sekä Juvalla että Puumalassa esitykset ovat sisätiloissa ladossa. Hukkanen sanookin, että ”meillä paistaa aina”.

Juvalle ja Puumalaan odotetaan vähintään 4000 katsojaa. Terapian tarpeessa jälleen -näytelmän lisäksi molemmissa kesäteattereissa on myös neljä esitystä lapsille. Juvalla lastennäytelmän tarjoilee Klovni Dodo Jyväskylästä.
Ensi kertaa Puumalassa on oma lastennäytelmänsä. Siellä Teatteri Vantaa tulee esittämään Herra Hakkaraisen yön. Juvan Klovni Dodon esityspäivät ovat 6. ja 7. heinäkuuta. Puumalassa Herra Hakkaraisen yön vuoro on kuun lopussa 28. ja 29. heinäkuuta.

Pauliina Hukkanen sanoo, että kesäteatterit ovat paitsi kesäistä kulttuuritarjontaa myös alueen matkailun markkinointia. Kuntien antamat pienetkin tuet kesäteattereille ovat kultaakin arvokkaampia.
– Minulta menee joka kesä yli 20 000 euroa kesäteatterin markkinointiin. Se on myös kunnan matkailun markkinointia, kun tuhansia ihmisiä tulee kesäteatteriin. Jos tukia pienennetään, sitä alkaa epäillä, arvostetaanko tätä yrittämistä, Hukkanen pohtii.

Lisätietoa Juvan ja Puumalan näytelmistä ja esityksistä löytyy kesäteattereiden verkkosivuilta, Juva: www.kuninkaankartanonkesateatteri.fi ja Puumala: www.sahanlahdenkesateatteri.fi.

 

Tämä juttu on julkaistu 6.6. ilmestyneessä Juvan Kesälehdessä, joka on telinejakelussa muun muassa Juvan K-Supermarketissa, Juvan S-marketissa ja Juvan ABC-liikenneasemalla.

Tämän linkin kautta pääset myös lukemaan Kesälehden näköislehtiversion: https://magg.io/ub6icy/1

 

Kommentteja aiheesta “Juvan oma komedienne – näyttelijä-yrittäjä Pauliina Hukkaselle Juva on hyvin rakas paikka

  • 5.7.2019 at 11:58
    Permalink

    Ihana juttu ja kuva iloisesta Pauliinasta. Kiitos Juvan Lehti.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Aiotko osallistua erilaisiin kesätapahtumiin, joita järjestetään niin Juvalla kuin muissakin lähikunnissa ja -kaupungeissa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...