0

Myynti käynyt hyvin Musiikkipäivillä – tapahtuma käynnistyy perjantaina 19. heinäkuuta

Joroisten Musiikkipäivien tähtiä vilisevä ohjelmisto näyttää kiinnostavan yleisöä erityisen paljon. Joroisten Musiikkipäivien tuottaja ja taiteellinen johtaja Jan Hultin sanoo jännittävänsä enää vain sitä, miten monta festivaalin konserttia myydään loppuun.
– 19. heinäkuuta Waltteri Torikan konsertilla alkavat Musiikkipäivät ovat jo kappalemääräisesti saavuttaneet tämän vuoden lipunmyyntitavoitteensa. Torikan kahden konsertin ohella vetonauloina ovat Karita Mattilan ja Ville Matvejeffin konsertti Juvan kirkossa 21. heinäkuuta sekä Andrea Carén ja Savonlinna Big Bandin Frank Sinatra Tribute Warkaussalissa 20. heinäkuuta, Hultin sanoo.
Myös Pieksämäen Veturitorin Jormu Bileisiin odotetaan runsasta väkimäärää keskiviikkona 24.7. Italomusaa soittava Bombastico avaa illan ja ”Tartu mikkiin” -Sami Hintsasen ja Mikael Saaren tähdittämä Jean S. revittelee tunnelman kattoon pitkällä ohjelmistollaan.
Vaikka muun muassa Waltteri Torikan ja Savonlinna Big Bandin Leppävirran konserttiin onkin vielä runsaasti paikkoja jäljellä, on sielläkin saavutettu jo 500 lipun minimimyyntitavoite. Myös Monica Groopin Musiikkipäivien päätöskonserttiin lippuja on edelleen hyvin saatavilla.
– Karita Mattilan ja Ville Matvejeffin konsertti myydään täyteen näillä näkymin viimeistään viikon kuluessa.
Maksullisten konserttien lisäksi yleisömenestyksinä tulevat olemaan Samuli Edelmann & Orkestra Suora Lähetyksen ja ANNAn ilmaiskonsertit Joroisten Oma osuuskunta – sata vuotta paikallista osaamista -juhlatapahtumassa Joroisten urheilukentällä.
Hultin mainitsee, että kartanokonserttien lipunostajien kannattaa pitää jo kiirettä, sillä ne myyvät vuosi toisensa jälkeen aina loppuun.
Ajankohtaista tietoa festivaalista löytyy osoitteesta www.joroinenmusicfestival.fi.

Viikon kysymys

Juvan, Puumalan ja Sulkavan seurakuntien tulevaisuudesta tehdään jälleen selvitys. Mitä mieltä olet seuraavasta väitteestä: Juvan seurakunnan pitää pysyä itsenäisenä hinnalla millä hyvänsä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä