0

Kaupallinen yhteistyö: Avikainen Oy on eteläsavolainen rakennusliike – Rakennusliike Avikainen Oy on rakentanut kodin yli tuhannelle kotitaloudelle Etelä-Savossa

Avikainen Oy on vuodesta 1951 lähtien Etelä-Savossa toiminut täyden palvelun rakennusliike. Se tarjoaa rakentamisen palvelut kunnille ja kaupungeille, vuokrataloyhtiöille sekä muille julkisrakentamisen sektorille.
Avikainen Oy on rakentamisen monitoimiyritys. Yrityksen pääasialliset toimialat ovat talonrakennus, peruskorjaus, uudisrakentaminen, kiinteistönhuolto sekä maansiirto- ja nostotyöt.
Se pystyy ja taipuu moneen rakentamisen palveluun. Hiljattain yritys teki mittavan investoinnin nostokalustoon. Avikainen Oy hankki järeän 95 tonnimetrin nosturin. Sen nostokapasiteetti on 21 tonnia ja kokonaisulottuma lähes 30 metriä.
Lähes 70 vuotta sitten perustettu Rakennusliike Avikainen Oy jatkaa vakaata ja taloudellisesti vahvaa toimintaansa jo toisessa ja kolmannessa polvessa. Rakentamisen tärkeä tekijä on aina ollut asiakaslähtöisyys.
Yrityksen perustajalle yrittäjyys oli elämäntapa. Sen hän juurrutti esimerkillään myös tuleville yritystoiminnan jatkajille. Hän arvosti työntekoa ja hänelle oli kunnia-asia pitää urakat aikatauluissa.
Yritystoiminnassa mukana olevat toisen polven perheenjäsenet ovat Matti, Seppo ja Hannu. Kolmattakin sukupolvea on ollut mukana jo toistakymmentä vuotta.
Avikainen Oy on tuttu ja tunnettu koko maakunnassa. Juvalla kotipaikkaa pitävä Rakennusliike Avikainen on valtakunnallisesti mitattuna yksi Suomen vanhimpia, edelleen samalla nimellä toimivia rakennusalan yrityksiä.

Työnjälkeä arvostetaan ja siihen luotetaan. Tasokkaan työnjäljen lisäksi Avikainen Oy panostaa jatkuvaan kehittymiseen huomioimalla yhteiskunnan ja rakennusalan muutokset ja tarpeet. Se on edesauttanut selviytymään eri vuosikymmenten asettamista haasteista.
Monipuolinen ammattitaito rakentamisen eri osa-alueilla on mahdollistanut keskittymään yritystoiminnan kulloisiinkin tarpeisiin. Se on toiminut myös merkittävänä työnantajana ja yhteiskuntavastuun kantajana. Avikainen Oy huolehtii henkilökunnan ammatillisesta osaamisesta. Se tekee yhteistyötä alan oppilaitosten kanssa tarjoamalla työssäoppimis- ja työharjoittelujaksoja alan opiskelijoille. Seppo Avikainen on aktiivisesti mukana Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin hallitustoiminnassa.

Avikainen Oy on hallitun ja maltillisen kasvun seurauksena kasvattanut pikkuhiljaa volyymiaan. Tänä päivänä taloudelliset näkymät ja odotukset ovat suhteellisen valoisat. Yrityksen oman tuotannon asuntoja on tähän mennessä rakennettu reilu tuhat vuodesta 1977 alkaen. Niiden jatkeeksi on meneillään parhaillaan 14 asunnon kerrostalo As Oy Mikkelin Kotiveräjä Rantakylässä.
Mitä oleellista on yrityksen tuoteideoissa, tuotteiden suunnittelussa, valmistustavassa, palvelumuodoissa tai markkinoinnissa
– Oman tuotannon pari-, rivi- ja kerrostaloasunnoissa asiakaslähtöisyys on ykkösasia. Oma tuotanto perustuu asiakkaan omien toiveiden mukaisiin, yksilöllisesti räätälöityihin ratkaisuihin. Ne tuovat lisäarvo oman kodin valintaan. Viimeisimpänä omaan kotiin ovat muuttaneet tyytyväiset Saimaan Ateljee II:n asukkaat viime syksynä, Seppo Avikainen kertoo.
Yrityksen osallistuminen Mikkelin 2017 asuntomessuille oli rohkea päänavaus uuteen toimintatapaan. Se oli taloudellisesti tuloksekas ja myös imagollisesti merkittävä ratkaisu. Syntyi ”brändi”, syntyi Saimaan Ateljee.

 

Rakenteilla oleva As Oy Mikkelin Kotiveräjä valmistuu vuoden vaihteessa.

 

Nosturiauto Volvo Fassi 95 tn.

 

Rakennusliike Avikainen Oy
Juvantie 5
51900 Juva

Puh. (015) 340 850
email: etunimi.sukunimi@rkl-avikainen.fi

 

 

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Essote-sotekuntayhtymä joutuu karsimaan palvelujaan. Pelkäätkö että Juvan palvelut heikkenevät?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...