0

Senioreita haetaan ALLI-ryhmään Juvalta – tavoitteena on perehdyttää ihmiset pitämään huolta omasta toimintakyvystään

Tanhuvaaran Urheiluopistolla Savonlinnassa on käynnissä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kehittämishanke. Siinä kehitetään Tanhuvaaran Urheiluopistolle toimintamalli, jolla pystyttäisiin tehokkaammin vaikuttamaan yli 60-vuotiaiden henkilöiden aktiivisempaan arkeen ja terveellisempään elämäntapaan.
– Haemme nyt henkilöitä Juvan talousalueelle perustettavaan ALLI –ryhmään, toteaa hyvinvointipäällikkönä Tanhuvaaran Urheiluopistolla työskentelevä Sami Piisilä.
Hanke on saanut hyvän vastaanoton maakunnassa. Sulkavalle perustettuun ryhmään ilmoittautui liki 40 henkilöä, ja Rantasalmen alueeltakin on kohta 20 ilmoittautunutta.
ALLI on noin 8 kuukautta kestävä prosessi, jonka tavoitteena on perehdyttää henkilöt pitämään huolta omasta toimintakyvystään. Prosessi koostuu kahdesta noin 3 tunnin kestoisesta kokoontumisesta omalla paikkakunnalla ja kahdesta kolmen vuorokauden mittaisesta intensiivijaksosta Tanhuvaaran Urheiluopistolla. ALLi ei ole pelkkää liikuntaa tai lihaskuntoharjoittelua. Osallistujat täyttävät hankkeeseen koottua työkirjaa, jonka avulla perehdytään esimerkiksi omiin ruokailutottumuksiin tai unen määrään.

Sana alli mielletään usein negatiivissävytteisesti rasvavarastoksi, joka roikkuu ihmisellä olkavarren takaosassa.
Tässä yhteydessä ALLI-sana tarkoittaa Aktiivisuutta, Liikuntaa ja Lihaskuntoa 60+ -vuotiaille.
– Pelkkää jumppaa ja humppaa tämä ei ole! Tätä varten olemme koonneet työkirjan, josta löytyy aihealueita esimerkiksi ravitsemuksesta, toteaa hankkeen parissa työskentelevä liikuntaneuvoja Mirka Kupiainen.
Kupiaisen mukaan hankeen kohderyhmänä ovat kaikki yli 60 vuotta täyttäneet juvalaiset.
– Kaikki otetaan mukaan eikä yläikärajaa ei ole määritetty. Kriteerinä voisi olla, että elo normaalissa arjessa sujuu ilman ulkopuolista apua ja henkilöillä on vahva motivaatio aktiivisempaan ja terveellisempään elämään. Erityisen tärkeää olisi saada liikkeelle henkilöt, joiden liikunnan määrä on viime vuosien aikana jostakin syystä vähentynyt.
– Hanke toteutetaan yhteistyössä kuntien liikuntatoimien kanssa. Järvi-Saimaan kansalaisopisto on myös ollut aktiivinen, kun toimintaa on markkinoitu, Piisilä toteaa.

 

ALLI on noin 8 kuukautta kestävä prosessi, jonka tavoitteena on perehdyttää henkilöt pitämään huolta omasta toimintakyvystään.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Mitä mieltä olet jouluvaloista, joita ihmiset ripustelevat pihoihin, ikkunapieliin ja mitä moninaisempiin paikkoihin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...