0

Mikä on parasta joulun ajassa – vastaa Juvan Lehden jouluiseen kyselyyn

Mikä mielestäsi on parasta joulun ajassa, vastaa Juvan Lehden kyselyyn!

Joulu on monimuotoinen juhla, ja Suomessa sitä yhä hartaudellakin vietetään.

Suomalaisen joulun ulkoisiin ihanteisiin liittyvät muun muassa runsaat jouluruuat, omatekoiset joulukoristeet ja joulusauna.

Myös pikkulintujen ruokkiminen liitetään yleisesti joulun perinteisiin, ja se kuuluu talonpoikaiskulttuurin viljelytaikuuteen. Joulun ohra- tai kauralyhteen tarkoituksena oli saada linnut jättämään kesällä viljan rauhaan.

Perinteisiä suomalaisia joulukoristeita ovat himmeli ja olkipukki.

Joulun perinteisiin kuuluu myös haudoilla käynti muistamassa edesmenneitä. Tapa alkoi Suomessa yleistyä Suomessa 1900-luvulla ja yleistyi ennen muuta talvisodan jälkeen sankarihaudoilla ja pian muillakin haudoilla.

Joulusauna liitetään niin ikään suomalaisiin perinteisiin, ja joululahjojen antamista alettiin harrastaa jo 1800-luvun alussa ennen muuta varakkaissa perheissä.

Tapa syödä runsaasti jouluaterialla periytyy muinaissuomalaisilta ja liittyy maatalousvuoden kiertoon sekä talvipäivänseisauksen tienoilla vietettyyn valon juhlaan.Suomalaiseen joulupöytään yleensä kuuluvia ruokia ovat muun muassa erilaiset laatikot, kalaruuat, riisipuuro ja joulukinkku.

Lipeäkala ja puuro ovat vanhimpia kansan jouluruokia. Ohra vaihtui riisiin 1800-luvulla, mutta ohran suosio on jälleen kasvamassa muun muassa sen terveysvaikutustensa vuoksi.

 

Mikä on mielestäsi parasta joulun ajassa - voit vastata useampaankin vaihtoehtoon!

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...

Viikon kysymys

Kevät tulee pian - seuraatko muuttolintujen saapumista?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä