0

Juvan kesäiset iltatorit jatkuvat Laavukylässä tänäkin vuonna – ensimmäinen toritapahtuma kesäkuun alussa

Viime vuonna suuren suosion saavuttanut, perjantai-iltaisin Juvan keskustassa Savonlinnantien varrella järjestetty Laavukylän iltatori palaa tulevan kesän ohjelmistoon. 

Kesällä 2020 iltatorit ovat perjantaisin 5.6.-14.8. kello 17-19. Poikkeuksen muodostavat 19.6. ja 26.6, jolloin iltatoreja ei järjestetä.

Juvan matkailusihteeri Rauli Koistisen mukaan tarjolla on viime kesältä tuttuun tapaan monipuolinen kattaus paikallisia ruokatuotteita, leivonnaisia, käsitöitä ja satokauden antimia.

– Laavukylän iltatoreille ovat kaikki tervetulleita. Torille voi tulla myymään tuotteitaan ja ostoksille, tapaamaan tuttavia tai vaikka poiketa torikahveille. Sähköistetyt ja katetut toripaikat ovat tänäkin vuonna maksuttomia, ja Laavukylän viereiseltä nurmialueelta löytyy avopaikkoja. Myyntiautopaikatkin järjestyvät.  

Paikkavarauskäytäntö on hieman muuttunut. Tänä vuonna iltatorin paikkanumerokartta ja varaustilanne ovat nähtävissä netissä. Kun myyjä on tarkistanut torikerran paikkavaraustilanteen, voi varauspyynnön lähettää sähköpostitse Rauli Koistiselle.  

Viikon kysymys

Parasta kesässä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...