0

Juvalaisnuorille tarjolla kesätöitä 4H-yrittäjinä – kunta myöntää kymmenen 200 euron kesäyritysseteliä

Vaikka kesätyöpaikka olisi jäänyt saamatta, on tarjolla silti mahdollisuuksia päästä tienaamaan omaa rahaa ensi kesänä. Yhden mahdollisuuden siihen tarjoavat Juvan kunta ja Juvan 4H-yhdistys, joiden tuella nuori voi perustaa oman kesäyrityksen.
 
Juvan kunta myöntää kymmenelle pääsääntöisesti vuosina 2000-2006 syntyneelle Juvalla asuvalle nuorelle 200 euron kesäyrityssetelin Juvan 4H-yhdistyksen kautta. Yritysseteli on tarkoitettu pienimuotoisen 4H-yrityksen perustamiseen, jonka liikevaihto on 100-7000 euroa vuodessa ja työtuntien määrä vähintään 40 tuntia vuodessa.
Koska Juvan 4H-yhdistys toimii nuoren ohjaajana, tulee nuoren liittyä Juvan 4H-yhdistyksen jäseneksi.
 
Nuorella voi olla jokin aivan uusi yritysidea tai sitten voi miettiä jotain jo olemassa olevaa, mikä tuntuu omalta ja mieluisalta. Vuosien varrella tuhannet nuoret ovat toimineet 4H-yrittäjinä ja jokainen yritys on ollut oman näköinen.
Yrittäjyys on vapautta, mutta myös vastuuta, sillä yrittäjä on itse itsensä pomo ja toisaalta vastaa siitä että työt tulevat tehdyiksi ajallaan. Oma 4H-yritys on hyvä tapa kokeilla onko yrittäjyys oma juttu ja samalla ansaita rahaa.
 
4H-yrittäjänä nuori tekee kevyen liiketoimintasuunnitelman ja perustamisilmoituksen 4H-yhdistykselle, pitää kirjanpidon taloudesta ja työtunneista ja tekee lopuksi toimintaraportin ja talousraportin 4H-liittoon ja 4H-yhdistykselle. 4H-yhdistys antaa nuorelle 4H-yrittäjän työkirjan ja ohjaa nuorta sekä tarkastaa suunnitelmat ja raportit.
Suunnitelmien ja raporttien tekeminen ei ole iso urakka, eikä niitä kannata pelätä. Niillä varmistetaan, että nuori yrittäjä on etukäteen miettinyt miten aikoo yritystä pyörittää ja pohtinut myös yrityksen kannattavuutta.
 
4H-yritystoiminnasta kiinnostuneiden nuorten kannattaa ottaa yhteyttä Juvan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajaan Leena Heiskaseen, jonka kanssa yritysideaa voidaan miettiä eteenpäin. Lisätietoa 4H-yrityksen perustamisesta saa myös internetistä 4H:n verkkosivuilta osoitteesta 4h.fi/toita/perusta-oma-yritys/4h-yrityksen-perustaminen/.

Kommentteja aiheesta “Juvalaisnuorille tarjolla kesätöitä 4H-yrittäjinä – kunta myöntää kymmenen 200 euron kesäyritysseteliä

  • 27.4.2020 at 05:09
    Permalink

    Maatiloilla olisi kesällä nuorille töitä.Ukrainalaisia roudataan nyt tuhansia pelastamaan mansikkasato. Miksi suomalaisen koululaisen selkä ei taivu mansikkapellolle, vaikka samaan aikaan käydään kuntosalilla vaikka joka päivä?
    Onko työ aliarvostettua ja kyseessä on asennevamma? Eikö valtio voisi tukea rahallisesti tätä kansantaloudellisesti hyödyllistä työtä?

Comments are closed.

Viikon kysymys

Korona nostaa nyt päätään Juvan naapurissa Mikkelissä. Huolestuttaako?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...