0

Itä-Suomen poliisilaitokselle uusi päällikkö – Mikko-Petteri Masalin aloittaa tehtävässään kesäkuun alussa

Sisäministeri on nimittänyt oikeustieteiden maisteri Mikko-Petteri Masalinin Itä-Suomen poliisipäälliköksi 1.6.2020 alkaen. Poliisipäällikön virkakausi on nykyisin viiden vuoden määräaikainen.

Masalin on valmistunut oikeustieteiden maisteriksi vuonna 2009. Poliisin perustutkinnon hän suoritti vuonna 1995 ja poliisipäällystön tutkinnon 2004.

Työurallaan Masalin on toiminut konstaapelina Helsingin poliisilaitoksessa  1995-1999 sekä päällystössä komisariona ja rikoskomisariona Helsingissä  1999-2012.

Päijät-Hämeen poliisilaitoksen ylikomisariona hän toimi 2012-2013 sekä sisäministeriön poliisitarkastajana 2013-2014.

Hämeen poliisilaitoksen hallinto- ja esikuntalinjan apulaispoliisipäällikkönä Masalin aloitti elokuussa 2014.

Viime syksynä Masalin valittiin määräaikaiseksi  Itä-Suomen poliisipäälliköksi tämän vuoden toukokuun loppuun saakka. Poliisipäällikön paikka vapautui, kun sen edellinen haltija, Taisto Huokko jäi virkavapaalle ennen eläköitymistään 1.6.2020.

Poliisipäällikkö Mikko Masalin sanoo, että Itä-Suomen poliisilaitoksella on hyvä toimintakyky ja poliisilaitos huolehtii Itä-Suomen sisäisestä turvallisuudesta nyt ja jatkossa.

– Itä-Suomi on maantieteellisesti monimuotoinen, koska alueella on paljon vesistöjä ja harvaan asuttuja alueita sekä kaupunkeja. Toiminta-alue asettaa haasteita poliisin toiminnalle.

– Poliisilaitoksen toimintakyvyn kannalta on tärkeää, että kykenemme jatkossa hankimaan ja analysoimaan tietoa, jotta pystymme muuttuvassa toimintaympäristössä muokkaamaan omaa toimintaamme ja poliisiasemilla tuotettavia palveluja. Tässä tarvitaan yhteistyötä muiden alueen toimijoiden kanssa sekä hyvää ja aktiivista viestintää. Nämä ovat poliisilaitoksen lähivuosien painopisteitä.

Itä-Suomen poliisipäällikkö johtaa poliisilaitoksen toimintaa ja vastaa poliisilaitoksen toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta, kehittämisestä, toimintaedellytyksistä sekä sisäisistä palveluista. Poliisipäällikön tehtävänä on muun muassa vastata poliisilaitoksen strategian määrittelystä ja strategisesta johtamisesta, poliisilaitoksen toimintaedellytyksistä ja toiminnan ja talouden yhteensovittamisesta sekä vahvistaa poliisilaitoksen toimintalinjat ja toiminnan painopisteet sekä vastata poliisilaitoksen valmiudesta ja varautumisesta.

Itä-Suomen poliisilaitoksen tehtävänä on vastata toimialueellaan oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaamisesta, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä, poliisin hälytyspalveluista, rikosten ja häiriöiden ennalta ehkäisemisestä, rikosten selvittämisestä ja syyteharkintaan saattamisesta, poliisin lupahallinnosta sekä muista paikallispoliisille kuuluvista tehtävistä. Lisäksi poliisilaitoksen tehtävänä on huolehtia tehtäväpiiriinsä kuuluvan avun antamisesta yleisenä turvallisuusviranomaisena sekä muista sille erikseen määrätyistä tehtävistä. Toimialueena ovat Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnat. Pääpoliisiasema on Kuopiossa. Muita poliisiasemia on 14 paikkakunnalla.

 

Mikko-Petteri Masalin

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kesälomakausi on aluillaan. Mikä on paras ajankohta viettää kesälomaa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...