0

Mielipide: Kiitos seurakunnalle kaukokatseisesta päätöksestä – ”On syytä muistaa kristillisten kirkkojen merkitys henkisen pääoman kasvattajana”

”Konsernijohtaja Veijo Sydänmetsän sanoin: ”Työ tehdään Jumalalle”  Juvan seurakunta ei ole pelkkä evl yhteisö, vaan myös instituutio, vaikka onkin vielä reilusti alle tuhatvuotias.
Kaunis graniittikirkkomme on suuri akustinen tila ja myös turistinähtävyys. On syytä kiittää Juvan kirkkovaltuustoa
Näkyvä todellisuus , henkinen ja taloudellinen perintö, on perusteltua säilyttää tulevillekin sukupolville itsenäisenä, ajasta aikaan.
 
Hämmästyneenä  luin, että ohjausryhmän mielestä fuusio olisi vain välivaihe. Kuitenkaan ei ollut  skenaariota, mitä lisäarvoa siitä vaihtoehdosta olisi syntynyt.
Apu-lehden mukaan puolet seurakunnista tekee  tappiollisia tilinpäätöksiä.  Epäilen suuresti, riittääkö esimerkiksi Puumalan kokoisissa seurakunnissa  vaikka talouspäälliköille töitä viitenä päivänä viikossa?  Taloushallinto ja maksuliike on nykyään niin automatisoitua ja tietokonepohjaista.
 
Olisiko pienten seurakuntien syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja yhdistää virkoja tai ulkoistaa sellaista mikä ei ole varsinaista seurakuntien ydintehtävää?
Kristinuskon saapumisesta Suomeen on kulunut noin tuhat vuotta, paljon on aurinko” närettä” kiertänyt, siitä kun Turun Kupittaan mäellä pakanoita kristinuskoon kertomuksen mukaan kastettiin tai, kun Juvan seurakunta hopea ruplilla Grotenfeltille kirkon rakentamisesta maksoi.
Opetuslasten ja Apostolien sanan kylvö ei ole tyhjänä palannut takaisin, ja sen pyhän hyvyyden voimasta todistavat  kristikunnan kirkot ympäri maailman.
Jo  Abrahamille Jumala lupasi: ” Sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille”
Presidentti Paasikivi puhui tai kirjoitti Jumalan siunauksesta ja johdatuksesta Suomen kansan kohtalon vaiheissa.
 
On  syytä muistaa  kristillisten kirkkojen merkitys henkisen pääoman kasvattajana kansojen elämässä. Myös tiedämme, että  luku- ja kirjoitustaito saapui Suomeen kristinuskon mukana.
Maailman toiseksi pienin kaupunkivaltio on Monaco. Sen nykyinen hallitsija on Ruhtinas Albert II. Monacon pinta-ala on noin 200  hehtaaria ja asukasluku reilut  30 tuhatta. Juvan seurakunta omistaa  metsämaita noin 2 300  hehtaaria.
Kirkkoherra Sirkka Pylkkänen on siis suuren maallisen omaisuudenkin ”päämiehenä”. Vaikka juvalaisten keskimääräinen tulotaso on huomattavasti alle Monacon ruhtinaskunnan  asukkaiden, se ei estä näyttämästä hyvää esimerkkiä muillekin seurakunnille.
 
Nyt kun elämme ns. kvartaalitalouden maailmassa ja fuusiot seuraavat toisiaan pankkimaailmassa ja valtiontalous purjehtii kohti katastrofia, voi muistella ja soveltaa tähänkin  aikaan itseään viisaampien neuvoja. Sukumme päämiehellä ja neuvonantajalla Liikemies Väinö Kontisella oli tapana lausua: ”Maailma on täynnä mahdollisuuksia ja on pelattava yhteiskunnan  rahoilla”.
Toimitusjohtaja Lauri Nykopp  mainitsi City-lehden haastattelussa, että liiketoimintaa on suunniteltava vähintään 40 vuoden tähtäimellä. On helppo yhtyä Jalkaväenkenraali Adolf Ehnroothin sanoihin  Porrassalmella: Jumala Suomen kansaa varjelkoon”
 
Jaakko Kontinen
Juva

Viikon kysymys

Satokausi on jälleen täällä. Miten hankit käyttämäsi marjat, sienet, vihannekset ja juurekset?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...