0

Laavukylässä sittenkin iltatoreja – Koikkalassa ensimmäinen toripäivä jo tällä viikolla

Viime vuonna Juvalla järjestettiin ensimmäistä kertaa Laavukylän iltatorit. Tänä vuonna toritoiminta on luonnollisesti käynnistymässä tavallista varovaisemmin. Koikkalan kesätori avautuu lauantaina 4.7. ja Laavukylän iltatori perjantaina 10.7.
Kunnan matkailusihteeri Rauli Koistinen kertoo, että tällä viikolla on selvitelty poliisin lupaviranomaisilta, miten tori voidaan avata turvallisesti.
– Tänä vuonna oli uhka, ettei voitaisi edes käynnistää torikautta.
 
Poikkeuksellisen kesän takia iltatorit eivät ole ohjelmallisia kuten viime vuonna. Kun ohjelmaa ei järjestetä, ei ihmisjoukkoja pääse kerääntymään pienehköön tilaan pidemmäksi aikaa. Itse tori päätettiin kuitenkin toteuttaa, niin paljon sekä myyjät että asiakkaat osoittivat kiinnostusta sitä kohtaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Parasta kesässä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...