0

Ensimmäisellä Laavukylän iltatorilla oli leppoisa tunnelma – jäätelö maistui sadesäälläkin

Laavukylän iltatorit polkaistiin tänään perjantaina käyntiin pilvisen taivaan alla, mutta iloisella mielellä. Sateenvarjot kaivettiin esille alkuillasta, mutta tunnelma ei niiden alla latistunut. Myöhemmin nähtiin myös kirkasta taivasta ja auringonpaistetta.
Laavujen vieressä nurmella oli myös kirpputorimyyntiä. Taivasalla sadekuuro aiheutti hieman enemmän haasteita kuin laavun suojissa oleville torikauppiaille. Monet olivat kuitenkin varautuneet suojaamaan tavarat pressuilla ja kannellisilla laatikoilla. 

Kävijöitä riitti torilla myös sateen aikana. Jäätelönostajia kävi tasaista tahtia kärryllä, jonka yllä oli houkuttelevan värikäs varjo.
– Yllättävän hyvin on mennyt kaupaksi. Sateen alkaessa alkoi tulla ruuhkaa, ehkä kun meillä on tämä suoja, Minna Tyrisevä naurahtaa.
Tarjolla oli muitakin herkkuja kuten munkkeja ja partiolaisten paistamia lettuja.

Viikon kysymys

Korona nostaa nyt päätään Juvan naapurissa Mikkelissä. Huolestuttaako?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...