0

Katusählyllä hyväntekeväisyyttä jo kymmenettä vuotta – tuotot lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen

Lauantaina 1. elokuuta Bar Alan parkkipaikalla Juvalla pelataan vuotuinen katusählyturnaus, jonka tuotot menevät hyväntekeväisyyteen.
Tänä vuonna tapahtuma täyttää jo 10 vuotta. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Vuoden Iskät ry ja Bar Ala.

Mukana on kahdeksan joukkuetta, joissa on pelaajia niin Juvalta kuin muilta paikkakunnilta.
– Tämä on oikein rento ja mukava turnaus, ei mikään vakavaa. Tietysti hampaat irvessä ja voitto mielessä pelataan, mutta sen jälkeen mennään yhdessä kaljalle voitosta tai tappiosta riippumatta, Bar Alan yrittäjä Antti Halonen kertoo hyväntuulisesti.
Halosen mukaan ihmiset odottavat turnausta aina innolla ja kyselevät, koska pelataan. Aiemmin tapahtuma on pidetty heinäkuun alussa.
Tänä vuonna se siirrettiin koronaviruksen takia pienimuotoisena heinä-elokuun vaihteeseen. Halonen kertoo, että pomppulinna ja esiintyjät jätettiin tänä vuonna väliin.

Osallistumismaksut menevät kokonaan Vuoden Iskät ry:n vuosittaiseen avustuskohteeseen.
Yhdistys kerää varoja lasten, nuorten ja perheiden hyväksi erilaisilla tapahtumilla ja tempauksilla. Tänä vuonna katusählystä saadut rahat käytetään lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen.
– Haluamme tukea sitä, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen. Lajista riippuen harrastusten kustannukset voivat olla aika korkeat, eivätkä perheiden eurot aina tahdo niihin riittää. Eräänlaista ahdinkoa ja syrjäytymistä harrastuksilla voidaan ehkäistä, kertoo Mikko Hietalahti Vuoden Iskät ry:stä.
Hietalahti kiittelee paikallisia yrityksiä ja Juvan kuntaa, jotka ovat olleet tärkeä vuotuinen tuki tapahtuman järjestämisessä.
Turnaus alkaa lauantaina kello 13.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Satokausi on jälleen täällä. Miten hankit käyttämäsi marjat, sienet, vihannekset ja juurekset?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...