0

Neljä uutta koronatartuntaa löytyi Essoten alueelta – ”Ohjeita ja suosituksia on todella tärkeää noudattaa ja testiin hakeutua pienissäkin oireissa”

Aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta on löytynyt kolme uutta koronatartuntaa Essoten alueella.

Lisäksi löytyi yksi täysin uusi tartunta, jonka lähde on ulkomailla. Altistuneet ovat Essoten tiedossa ja asetetaan karanteeniin perjantain aikana.

– Kansallisella tasolla tilanne on huonontumassa. Ohjeita ja suosituksia on todella tärkeää noudattaa ja testiin hakeutua pienissäkin oireissa, sanoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Essote pilotoi tällä viikolla asiakkaiden suoraa ajanvarausta koronatestaukseen arki-iltaisin. Ajanvarausta drive-in-testaukseen on päätetty jatkaa ainakin perjantaihin 27.11. saakka.

Ajanvaraus toimii arkisin kello  8-14,  ja varauksella pääsee saman päivän drive-in-testeihin, jotka tapahtuvat kello  16-19 Sairaalaparkissa. 

Jos aikoja ei ole varattavissa, on syytä tehdä sähköinen testi Omaolossa tai olla yhteydessä Päivystysapuun 116117.

– Koronatilanne aiheuttaa paljon muutoksia Essoten palvelujen tuotantoon. Henkilöstöä on poissa ja karanteenissa sekä siirrettynä koronatoimintoihin.  Pahoittelemme peruttuja ajanvarauksia, Seppälä pahoittelee. 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Aiotko ottaa koronarokotteen, kun se tulee mahdolliseksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä