Heta Jyrälä rakentaa lämminhenkistä brändiä Juvan kunnalle - "Olen ihan kylien kasvatteja, kotona oli maitotila, mutta ei ole enää" 25.2.2023 6:00 | Päivitetty 28.2.2023 15:44
Juvan kunta ei käytä lunastusoikeuttaan sähköyhtiön osakkeisiin - Myöskään Mikkeli ei osta osakkeita 16.8.2022 8:15 | Päivitetty 16.8.2022 9:34
Olisiko aika muistaa Antti Hackzellia? - Professori Martti Häikiön mielestä Suomen sodasta irrottanut pääministeri on juuri nyt erityisen ajankohtainen 15.5.2022 6:30
Juvalle pääsee toukokuusta lähtien aamukuudeksi bussilla Mikkelistä - Yhteishankkeella houkutellaan juvalaisyrityksiin työntekijöitä 7.3.2022 6:19
Muistokirjoitus | Helga Parkkinen - Helga nukkui pois 96-vuotissyntymäpäivänsä iltana Juvan hyvinvointikeskuksessa 27.2.2022 6:00
Vili Hämäläinen ja Anni Kaipainen voittoihin Kalevi Hämäläisen muistohiihdoissa – "Tämä on perinteinen kisa, jossa haluan aina olla mukana" 26.2.2022 19:02 | Päivitetty 27.2.2022 7:28
Vanha kuva | Kansallispukuja esiteltiin Juvalla vuonna 1988 - Lähetä meille kuviasi lehden julkaistavaksi 25.2.2022 12:53
Juvalainen Heikki Laukkanen aluehallituksen johtoon - Keskusta pitää kiinni myös varapuheenjohtajuudesta 24.2.2022 20:57 | Päivitetty 25.2.2022 14:51 Kommentti | Kunnallisneuvos Heikki Laukkanen on nousemassa ykköspaikalle - Millaisen puheenjohtajan hyvinvointialue hänestä saa? 24.2.2022 21:43 Aluevaalit | Keskustan Etelä-Savon ykkönen: ”Aika iso reppu laitettiin selkään” - Heikki Laukkanen sanoo, ettei kunta- ja valtakunnan politiikka kiinnosta, mutta Olli Rehnin tukijaksi hän voi lähteä mahdollisissa presidentinvaaleissa 25.1.2022 16:11 Aluevaalit | Juvan Heikki Laukkanen ällistyi aluevaaleissa saamastaan äänimäärästä - "Käsittämättömän korkea, en ollut millään tavalla ajatellut, että olisin ennakkoäänissä tällä tasolla, se on suunnaton yllätys" 23.1.2022 21:58 | Päivitetty 24.1.2022 6:27
Kommentti | Kunnallisneuvos Heikki Laukkanen on nousemassa ykköspaikalle - Millaisen puheenjohtajan hyvinvointialue hänestä saa? 24.2.2022 21:43
Aluevaalit | Keskustan Etelä-Savon ykkönen: ”Aika iso reppu laitettiin selkään” - Heikki Laukkanen sanoo, ettei kunta- ja valtakunnan politiikka kiinnosta, mutta Olli Rehnin tukijaksi hän voi lähteä mahdollisissa presidentinvaaleissa 25.1.2022 16:11
Aluevaalit | Juvan Heikki Laukkanen ällistyi aluevaaleissa saamastaan äänimäärästä - "Käsittämättömän korkea, en ollut millään tavalla ajatellut, että olisin ennakkoäänissä tällä tasolla, se on suunnaton yllätys" 23.1.2022 21:58 | Päivitetty 24.1.2022 6:27
Etelä-Savon yrityksille kriisi voi aiheuttaa isot menetykset – "Ennustaminen on erittäin vaikeaa tässä kriisin eskalaatiovaiheessa, kun tykit laulavat", sanoo Etelä-Savon kauppakamarin Markus Tykkyläinen 24.2.2022 13:03 | Päivitetty 8.3.2022 8:35 Kolumni | Toivo kurottuu pahan yli - "Yksityinen ihminen tuntee voimattomuutta ja avuttomuutta, mitä minä voin tehdä?" 24.2.2022 13:44 | Päivitetty 8.3.2022 8:36
Kolumni | Toivo kurottuu pahan yli - "Yksityinen ihminen tuntee voimattomuutta ja avuttomuutta, mitä minä voin tehdä?" 24.2.2022 13:44 | Päivitetty 8.3.2022 8:36
Pääkirjoitus | Pelkkä kiitos ei riitä tuottajalle - "Sekin on hyvä huomata, että Juva on edelleen vahva maatalouspitäjä" 24.2.2022 6:00
Neljännesvuosisadan ajan McDonald's-yrittäjänä toiminut juvalainen Hannu Summanen luopuu ravintoloistaan - Uusi yrittäjä on Vesa Särkkä 23.2.2022 9:22 | Päivitetty 24.2.2022 14:24 Äänharava Hannu Summanen hallitsee talouden – "Kaipaan Juvalle innovatiivisuutta lisää ja uusia yrityksiä" 15.6.2021 18:38
Äänharava Hannu Summanen hallitsee talouden – "Kaipaan Juvalle innovatiivisuutta lisää ja uusia yrityksiä" 15.6.2021 18:38
Juvan S-market on valmistumassa vapuksi - Kylmäkoneiden toimituksissa on ollut haasteita, mutta alkuperäisestä aikataulusta pidetään kiinni 23.2.2022 8:52
Väkiluku kasvoi tammikuussa Etelä-Savossa - Juvalla väki väheni kahdeksalla ihmisellä, ja uusia juvalaisia syntyi kolme 23.2.2022 7:56 | Päivitetty 23.2.2022 9:46 Juvan muuttovoitto oli alkuvuonna 22 - Vaikka väkiluku laski, kuntaan tuli enemmän ihmisiä kuin lähti pois 30.12.2021 6:30 | Päivitetty 30.12.2021 9:37 Vuosien varrelta | Juvan väkiluku uhkasi painua vuonna 1971 alle 10 000 asukkaan - Edellisen kerran alle kymppitonnin on menty vuonna 1845 26.12.2021 12:31
Juvan muuttovoitto oli alkuvuonna 22 - Vaikka väkiluku laski, kuntaan tuli enemmän ihmisiä kuin lähti pois 30.12.2021 6:30 | Päivitetty 30.12.2021 9:37
Vuosien varrelta | Juvan väkiluku uhkasi painua vuonna 1971 alle 10 000 asukkaan - Edellisen kerran alle kymppitonnin on menty vuonna 1845 26.12.2021 12:31
Koiranhaku toi Ilona Nymanin uudeksi kanttoriksi Juvalle - "Ajaessa mietin, että täällähän olisi ilo asua, ja kun huomasin kanttorin viran hakuilmoituksen, päätin hakea" 21.2.2022 13:54
JiiKoo palasi tositoimiin voitokkaasti – Jatkaa salibandyn 4. divisioonan lohkokärjessä 21.2.2022 11:07
Baritoni Heikki Kilpeläisen esiintyminen Elinan Surma -oopperassa siirtyy vuodella: "Seuraavaksi siirryn odottamaan, kuinka käy Turun Cavalleria rusticana-Pagliacci -produktion" 19.2.2022 6:00 Korona laittoi paljon uusiksi oopperalaulaja Heikki Kilpeläisen elämässä - Kalenteri tyhjeni, töitä on kuitenkin ollut pääasiassa Suomessa, eikä kotipaikka Juvallakaan ole unohtunut 23.1.2022 6:00
Korona laittoi paljon uusiksi oopperalaulaja Heikki Kilpeläisen elämässä - Kalenteri tyhjeni, töitä on kuitenkin ollut pääasiassa Suomessa, eikä kotipaikka Juvallakaan ole unohtunut 23.1.2022 6:00
Marja Ikonen Järvi-Saimaan kansalaisopistosta aloittaa Mikkelin musiikkiopiston rehtorina - "Rantasalmelle jää toistaiseksi vielä perheemme eli en siirry ihan kokonaan Mikkeliin" 18.2.2022 18:17
Osuuspankki tukee kesätyöllistämistä 100 eurolla - Kampanjassa on mukana myös Juva: "Tuki tarjoaa meille mahdollisuuden tehdä kokeiluja nuorten työllistämisessä ja tarjota kesätyötä uusiin tehtäviin" 18.2.2022 6:00
Kadonnutta pappilaa etsimään Juvalla - Kulttuurirahaston suurimman apurahan saa juvalainen Mullankaivajat-hanke: Tarkoitus ei ole penkoa maata esihistorian kerrostumiin saakka, vaan hanke kohdistuu historialliseen aikaan 17.2.2022 7:35 | Päivitetty 17.2.2022 8:18 Taideyhteisöille 13,7 miljoonaa euroa avustuksia - Etelä-Savossa apurahan sai muun muassa juvalainen Saimaan teatteri 16.2.2022 18:17 Kolumni: Juuret syvällä Juvan kylissä 26.1.2020 18:00 | Päivitetty 27.1.2020 9:43 600 koululaista arkeologiopissa – palanen 1500-luvun oluttynnyrin kukkohanaa oli merkittävin Partalan arkeologinen löytö koululaisten viime kevään etsinnöissä 14.11.2019 10:45
Taideyhteisöille 13,7 miljoonaa euroa avustuksia - Etelä-Savossa apurahan sai muun muassa juvalainen Saimaan teatteri 16.2.2022 18:17
600 koululaista arkeologiopissa – palanen 1500-luvun oluttynnyrin kukkohanaa oli merkittävin Partalan arkeologinen löytö koululaisten viime kevään etsinnöissä 14.11.2019 10:45
Valtatie 14:n parannuksiin ei luvata juuri mitään - Juvalta Savonlinnan kautta Parikkalaan kulkevaa tietä fiksaillaan kuntoon pätkä sieltä ja toinen täältä 17.2.2022 6:00
Pääkirjoitus | Valtatie 14 ansaitsee tason noston - 14-tie on selvästi jäänyt heikolle osalle, kun maanteiden kunnostusrahoja jaetaan 17.2.2022 5:55
Taideyhteisöille 13,7 miljoonaa euroa avustuksia - Etelä-Savossa apurahan sai muun muassa juvalainen Saimaan teatteri 16.2.2022 18:17
Koronatartuntojen määrä ja sairaalahoidon tarve kasvavat Essoten alueella entistä jyrkemmin - Myös Juvalla on potilaita osastohoidossa 14.2.2022 15:14
Tämän viikon koronasaldo Juvalla: Varmistettuja uusia tartuntoja on todettu maanantain jälkeen 52 - Vuoden alusta kasvua on ollut 286 tartuntaa 11.2.2022 12:45 | Päivitetty 12.2.2022 16:13
Juvalla on todettu 27 uutta koronatartuntaa - Essoten aleen epidemiatilanne on nyt hyvin vakava, ja esimerkiksi Juvalla suositellaan etätyöhön siirtymistä 9.2.2022 14:37 | Päivitetty 10.2.2022 7:20
Juvan uusi laukkukauppa täyttää Paavo Immosen työpäivän tyhjät tunnit - "Ajan koululaisbussia Risulahdesta ja takaisin, kun tulen aamulla ja lähden iltapäivällä, väliin jää aikaa" 9.2.2022 8:43
Juvalla 30 uutta koronatartuntaa, Essoten sairaalakuormitus kasvussa – "Epidemian hillintä riippuu nyt pitkälti väestön oman harkinnan varaisista toimista" 7.2.2022 12:55
Isäkin torjuu kiekkoja, kun pojat treenaavat – Rantasalmelais-juvalainen RaJu Team U13 viilettää sarjan kärjessä 7.2.2022 11:52
Juvalle laajentunut kasvuyritys syntyi rakkaudesta läheiseen - GeriWell taklaa henkilöstöpulaa toimintatavoillaan 7.2.2022 9:02 | Päivitetty 24.2.2022 13:37
Siirretty Farmari kiinnostaa näytteilleasettajia – Vieraita Mikkeliin odotetaan 75 000, maatalousnäyttely järjestetään Kalevankankaalla kesä-heinäkuun vaihteessa 7.2.2022 6:00
Mikkelin maanantain raveihin pääsee sittenkin yleisöä – Pelit pitää laittaa sisään kännykällä, mutta tallikahvio palvelee 6.2.2022 16:08
Hiljainen rouskutus rentouttaa aluevaalien ääniharavan, joka on hevosmies ja lääkäri - Panu Peitsaro ei selittele sote-uudistuksesta antamaansa susipaska- ja myrkkyruisku-lausuntoa: ”Se oli sen hetken valtavan pettymyksen pohjalainen purkaus” 5.2.2022 21:01
"Silloin tällöin pidämme yhteiset harjoitukset Juvalla" - Mikkeliläiset ja savonlinnalaiset koripallojuniorit yhdistivät voimansa, ja Saimaa Basket haastaa tyylillä 4.2.2022 14:33
Juvan pankkikilpailun kiihkeät vuosikymmenet - Asiakkaiden rahoja himoitsi viisi pankkia, ja tiukinta asiakastaistoa kävivät Juvan Osuuspankki ja Etelä-Savon Säästöpankki, mutta pian loppuu viimeinenkin pankkikonttori Juvalta 3.2.2022 7:00 | Päivitetty 4.2.2022 11:49 Vuorineuvos Reijo Karhinen: "Osuuspankki teki itselleen helpon ja perinteisen ratkaisun" - pankkiasiat kyllä hoituvat, mutta konttoreiden lakkautus iskee syvästi tunteisiin 1.12.2021 15:00 | Päivitetty 3.2.2022 7:08 Osuuspankki sulkee Juvan konttorin - ovet menevät säppiin vuoden 2022 maaliskuussa, ja päivittäispalvelut keskitetään kaupunkeihin 1.11.2021 13:46 | Päivitetty 3.2.2022 7:09
Vuorineuvos Reijo Karhinen: "Osuuspankki teki itselleen helpon ja perinteisen ratkaisun" - pankkiasiat kyllä hoituvat, mutta konttoreiden lakkautus iskee syvästi tunteisiin 1.12.2021 15:00 | Päivitetty 3.2.2022 7:08
Osuuspankki sulkee Juvan konttorin - ovet menevät säppiin vuoden 2022 maaliskuussa, ja päivittäispalvelut keskitetään kaupunkeihin 1.11.2021 13:46 | Päivitetty 3.2.2022 7:09
Pääkirjoitus | Väki väheni tuhannella - Linja-auto -indeksiksi muutettuna se merkitsee pariakymmentä täyteen pakattua pitkän matkan bussia: Onneksi on valoisiakin signaaleja 3.2.2022 6:00 | Päivitetty 3.2.2022 7:13 Etelä-Savon väestötilastosta löytyy valopilkkuja: ”Todella positiivisia uutisia”, sanoo maakuntaliiton Merja Olenius - Juvakin saavutti viime vuonna 28 henkilön verran muuttovoittoa 28.1.2022 8:57 Vuosien varrelta | Juvan väkiluku uhkasi painua vuonna 1971 alle 10 000 asukkaan - Edellisen kerran alle kymppitonnin on menty vuonna 1845 26.12.2021 12:31
Etelä-Savon väestötilastosta löytyy valopilkkuja: ”Todella positiivisia uutisia”, sanoo maakuntaliiton Merja Olenius - Juvakin saavutti viime vuonna 28 henkilön verran muuttovoittoa 28.1.2022 8:57
Vuosien varrelta | Juvan väkiluku uhkasi painua vuonna 1971 alle 10 000 asukkaan - Edellisen kerran alle kymppitonnin on menty vuonna 1845 26.12.2021 12:31
Raviviikko | Talvicupin finaali Tähtiviileelle – Seppo Suurosen valmentama tamma vakuutti, Jani Ruotsalaisen tammikuu päättyi kahteen voittoon 2.2.2022 10:06
Ketjuviesti | "Eniten jään kaipaamaan arjen työkavereita" - Mirjami Laitinen aloitti uusissa töissä, ja Juvan Lehden Ketjuviesti-sarjassa haaste kiertää juvalaisten kesken 2.2.2022 6:00 | Päivitetty 23.11.2022 13:19
Juvalla on tilastoitu perjantain jälkeen 29 uutta koronatartuntaa - Essoten alueella on sattunut viime viikon aikana koronakuolemia 31.1.2022 15:42
Ajan ja hermojen säästöä - "Tieremontti oli ihan mahtava muutos”, sanoo Juvalta Mikkeliin töihin ajava Teemu Pulliainen 31.1.2022 7:33 Viitostie on toiseksi ylintä talvikunnossapitoluokkaa - Aurauskalusto pyrkii hoitamaan työn siten, ettei lumen enimmäissyvyys ylitä neljää senttiä 31.12.2021 8:00 Pitkä odotus päättyi viimein – "On se välillä ollut aika hirveää, kun sivutieltä joutui jatkuvasti palaamaan Viitostielle tai ajamaan sen yli" 21.10.2021 7:00 Suoraa tietä joutuin Juvalle - Viitostie ry:n varapuheenjohtaja Markku Kakriainen muistuttaa, että Mikkelin ja Juvan välisen osuuden tierahat saatiin hyvällä yhteistyöllä ja että korjattavaa riittää Mikkelin molemmin puolin 14.10.2021 16:41
Viitostie on toiseksi ylintä talvikunnossapitoluokkaa - Aurauskalusto pyrkii hoitamaan työn siten, ettei lumen enimmäissyvyys ylitä neljää senttiä 31.12.2021 8:00
Pitkä odotus päättyi viimein – "On se välillä ollut aika hirveää, kun sivutieltä joutui jatkuvasti palaamaan Viitostielle tai ajamaan sen yli" 21.10.2021 7:00
Suoraa tietä joutuin Juvalle - Viitostie ry:n varapuheenjohtaja Markku Kakriainen muistuttaa, että Mikkelin ja Juvan välisen osuuden tierahat saatiin hyvällä yhteistyöllä ja että korjattavaa riittää Mikkelin molemmin puolin 14.10.2021 16:41
Koronatartuntojen jyrkkä nousu Juvalla jatkui - torstain ja perjantain välillä todettiin 17 uutta tartuntaa, Juvan ilmaantuvuusluku on Essoten keskiarvoa korkeampi 30.1.2022 12:13 Juvalla on nyt runsaasti koronatartuntoja, kouluissa tilanne on hallinnassa - Tartuntoja on levinnyt perhepiirissä, ja oppilaissa on ollut paljon positiivisen testituloksen saaneita 27.1.2022 17:15 Tilojen käyttöä koskevat rajoitukset kumotaan Juvallakin - Harrastusryhmät voivat kokoontua, ja kunnan liikunta- sekä harrastetilat ovat kaikkien käytössä 26.1.2022 13:37
Juvalla on nyt runsaasti koronatartuntoja, kouluissa tilanne on hallinnassa - Tartuntoja on levinnyt perhepiirissä, ja oppilaissa on ollut paljon positiivisen testituloksen saaneita 27.1.2022 17:15
Tilojen käyttöä koskevat rajoitukset kumotaan Juvallakin - Harrastusryhmät voivat kokoontua, ja kunnan liikunta- sekä harrastetilat ovat kaikkien käytössä 26.1.2022 13:37
Etelä-Savon väestötilastosta löytyy valopilkkuja: ”Todella positiivisia uutisia”, sanoo maakuntaliiton Merja Olenius - Juvakin saavutti viime vuonna 28 henkilön verran muuttovoittoa 28.1.2022 8:57
Kolumni | Paras paikallaolijoista – Mutta mikä on maakuntaviestin arvostus: "Tällaisina hetkinä kuitenkin soisi, että edes hiihtoväki itse arvostaisi hienoa ja perinteikästä kilpailua" 28.1.2022 8:00 | Päivitetty 30.1.2022 14:07 Vuosien varrelta | Maakuntaviestin huumaa vuodelta 1971 - Voittoisaa Juvaa ylistettiin: "Joukkueemme oli edelleen läänin paras" 23.1.2022 12:03 | Päivitetty 27.1.2022 7:15 Juva voitti Saimaan maakuntaviestin vuosikymmenten tauon jälkeen - Jeremias Lipsanen nosti päätösosuudella juvalaiset mestariksi, Juva ylsi minimaakuntaviestissä neljännelle sijalle ja harrastesarjassa kolmanneksi 22.1.2022 16:44 | Päivitetty 23.1.2022 12:25 Topi Huttunen, Erno Kantanen, Silja Himanen, Teemu Himanen, Jaana Valtonen, Markku Kaipainen, Anni Kaipainen ja Jeremias Lipsanen - Juvan hiihtäjät tavoittelevat mitalisijaa lauantaina Saimaan Maakuntaviestistä 21.1.2022 16:26
Vuosien varrelta | Maakuntaviestin huumaa vuodelta 1971 - Voittoisaa Juvaa ylistettiin: "Joukkueemme oli edelleen läänin paras" 23.1.2022 12:03 | Päivitetty 27.1.2022 7:15
Juva voitti Saimaan maakuntaviestin vuosikymmenten tauon jälkeen - Jeremias Lipsanen nosti päätösosuudella juvalaiset mestariksi, Juva ylsi minimaakuntaviestissä neljännelle sijalle ja harrastesarjassa kolmanneksi 22.1.2022 16:44 | Päivitetty 23.1.2022 12:25
Topi Huttunen, Erno Kantanen, Silja Himanen, Teemu Himanen, Jaana Valtonen, Markku Kaipainen, Anni Kaipainen ja Jeremias Lipsanen - Juvan hiihtäjät tavoittelevat mitalisijaa lauantaina Saimaan Maakuntaviestistä 21.1.2022 16:26
Juvalla on nyt runsaasti koronatartuntoja, kouluissa tilanne on hallinnassa - Tartuntoja on levinnyt perhepiirissä, ja oppilaissa on ollut paljon positiivisen testituloksen saaneita 27.1.2022 17:15 Tilojen käyttöä koskevat rajoitukset kumotaan Juvallakin - Harrastusryhmät voivat kokoontua, ja kunnan liikunta- sekä harrastetilat ovat kaikkien käytössä 26.1.2022 13:37 Tartunnat korkealla, karanteeneja höllennetään - Viime viikolla kirjattiin yhteensä runsaat 700 koronatartuntaa 25.1.2022 21:30
Tilojen käyttöä koskevat rajoitukset kumotaan Juvallakin - Harrastusryhmät voivat kokoontua, ja kunnan liikunta- sekä harrastetilat ovat kaikkien käytössä 26.1.2022 13:37
Tartunnat korkealla, karanteeneja höllennetään - Viime viikolla kirjattiin yhteensä runsaat 700 koronatartuntaa 25.1.2022 21:30
Juvan teehuone yhdistyy osaksi Pihlas Resort-matkailukokonaisuutta – Joroisiin rakennettavaan lomakohteeseen tulee huippuravintola 26.1.2022 11:58 | Päivitetty 24.2.2022 13:47 Pekka Viljakainen ja tehtävä Kremlissä - Viljakainen on mukana Venäjällä sen takia, että voi auttaa Suomea ja suomalaisia yrityksiä 1.6.2021 7:00 Pekka Viljakainen rakennuttaa luksuskohteen Juvan naapurikuntaan - teemoina ovat ekologisuus, rauha ja turvallisuus 8.4.2021 14:00 Wehmaan teehuone muuttaa toimintaansa ja avaa kesällä uudella konseptilla 7.5.2020 10:34
Pekka Viljakainen ja tehtävä Kremlissä - Viljakainen on mukana Venäjällä sen takia, että voi auttaa Suomea ja suomalaisia yrityksiä 1.6.2021 7:00
Pekka Viljakainen rakennuttaa luksuskohteen Juvan naapurikuntaan - teemoina ovat ekologisuus, rauha ja turvallisuus 8.4.2021 14:00
Uutisen tausta | Aluevaalit on käyty, ja Heikki Laukkanen keräsi Juvalta melkein joka toisen äänen - Mitä Juvan vaalituloksesta ja ehdokasasettelusta pitäisi ajatella? 24.1.2022 15:35 | Päivitetty 24.1.2022 15:55
Vuosien varrelta | Maakuntaviestin huumaa vuodelta 1971 - Voittoisaa Juvaa ylistettiin: "Joukkueemme oli edelleen läänin paras" 23.1.2022 12:03 | Päivitetty 27.1.2022 7:15 Juva voitti Saimaan maakuntaviestin vuosikymmenten tauon jälkeen - Jeremias Lipsanen nosti päätösosuudella juvalaiset mestariksi, Juva ylsi minimaakuntaviestissä neljännelle sijalle ja harrastesarjassa kolmanneksi 22.1.2022 16:44 | Päivitetty 23.1.2022 12:25
Juva voitti Saimaan maakuntaviestin vuosikymmenten tauon jälkeen - Jeremias Lipsanen nosti päätösosuudella juvalaiset mestariksi, Juva ylsi minimaakuntaviestissä neljännelle sijalle ja harrastesarjassa kolmanneksi 22.1.2022 16:44 | Päivitetty 23.1.2022 12:25
Korona laittoi paljon uusiksi oopperalaulaja Heikki Kilpeläisen elämässä - Kalenteri tyhjeni, töitä on kuitenkin ollut pääasiassa Suomessa, eikä kotipaikka Juvallakaan ole unohtunut 23.1.2022 6:00
Juva voitti Saimaan maakuntaviestin vuosikymmenten tauon jälkeen - Jeremias Lipsanen nosti päätösosuudella juvalaiset mestariksi, Juva ylsi minimaakuntaviestissä neljännelle sijalle ja harrastesarjassa kolmanneksi 22.1.2022 16:44 | Päivitetty 23.1.2022 12:25 Vuosien varrelta | Maakuntaviestin huumaa vuodelta 1971 - Voittoisaa Juvaa ylistettiin: "Joukkueemme oli edelleen läänin paras" 23.1.2022 12:03 | Päivitetty 27.1.2022 7:15 Vanha kuva | Juvalla valmistauduttiin SM-hiihtoihin - Kalevi Huuskonen ja Simo Partanen esittelemässä kisojen mainoskylttiä 22.1.2022 9:27 | Päivitetty 3.3.2022 23:13
Vuosien varrelta | Maakuntaviestin huumaa vuodelta 1971 - Voittoisaa Juvaa ylistettiin: "Joukkueemme oli edelleen läänin paras" 23.1.2022 12:03 | Päivitetty 27.1.2022 7:15
Vanha kuva | Juvalla valmistauduttiin SM-hiihtoihin - Kalevi Huuskonen ja Simo Partanen esittelemässä kisojen mainoskylttiä 22.1.2022 9:27 | Päivitetty 3.3.2022 23:13
Topi Huttunen, Erno Kantanen, Silja Himanen, Teemu Himanen, Jaana Valtonen, Markku Kaipainen, Anni Kaipainen ja Jeremias Lipsanen - Juvan hiihtäjät tavoittelevat mitalisijaa lauantaina Saimaan Maakuntaviestistä 21.1.2022 16:26 Tuisku tuiversi maakuntaviestin maalisuoran peittoon, mutta Mikkeli ei selitellyt harhailulla toiseksi jäämistä 31.1.2021 19:06 Juvan nuorten joukkue hiihti toiseksi Saimaan maakuntaviestissä Rantasalmella – juvalaiset venyivät mainioihin suorituksiin 30.1.2021 20:26 Jos maakuntaviesti toteutuu, kilpailut järjestetään Rantasalmella – Lauantaina luvassa piirikunnallinen pariviesti, varsinaiset Saimaan alueen mestaruudet ratkaistaan sunnuntaina 26.12.2020 11:00
Tuisku tuiversi maakuntaviestin maalisuoran peittoon, mutta Mikkeli ei selitellyt harhailulla toiseksi jäämistä 31.1.2021 19:06
Juvan nuorten joukkue hiihti toiseksi Saimaan maakuntaviestissä Rantasalmella – juvalaiset venyivät mainioihin suorituksiin 30.1.2021 20:26
Jos maakuntaviesti toteutuu, kilpailut järjestetään Rantasalmella – Lauantaina luvassa piirikunnallinen pariviesti, varsinaiset Saimaan alueen mestaruudet ratkaistaan sunnuntaina 26.12.2020 11:00