Hartaus: Rakkaus on toimintaa – sunnuntain aiheena on rakkauden kaksoiskäsky

Mitä sana rakkaus tuo ensimmäisenä mieleen? Useimmille varmaan toisiinsa ihastuneen parin, joista näkee jo päällepäin, että he haluavat miellyttää toisiaan.

Paavo Ahonen

Mitä sana rakkaus tuo ensimmäisenä mieleen? Useimmille varmaan toisiinsa ihastuneen parin, joista näkee jo päällepäin, että he haluavat miellyttää toisiaan.

Ensi sunnuntain aiheena on rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Joka näin tekee, hän on täyttänyt kaikki lain käskyt.

Suomen kielessä rakkaus-sana on ongelmallinen, koska siihen liittyy niin monia merkityksiä. Se kuvaa tunnetta, joka syntyy, kun ihminen saa kokea hyväksyntää ja läheisyyttä. Rakkauden kaksoiskäskyssä se viittaa ennemminkin asenteeseen, joka synnyttää halun toimia rakkauden kohteen hyväksi.

Rakkaus ilmenee tekoina. Hyvänä esimerkkinä lähimmäisen rakastamisesta on Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta, joka oman turvallisuutensa vaarantaen ja varojaan säästämättä auttoi rikoksen uhriksi joutunutta kulkijaa.

Maailmassa ja aivan omassa lähipiirissämme on runsaasti avun tarpeessa olevia, joten meiltä ei puutu mahdollisuuksia toteuttaa kaksoiskäskyn jälkimmäistä osaa. Mutta miten on alkuosan kanssa? Rakastammeko Jumalaa koko sydämestämme, koko sielustamme ja koko voimallamme, kuten Raamattu kehottaa.

Meillä voi olla väärä kuva Jumalasta, ja se estää meitä rakastamasta Jumalaa. Pidämme Jumalaa pelottavana tuomarina, joka valvoo tekemisiämme ja on valmis rankaisemaan meitä, jos rikomme hänen käskyjään. Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa. Hän on itse Rakkaus. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16).

Rakkauden kaksoiskäskyn edessä joudumme rehellisesti tunnustamaan, ettei meissä itsessämme ole voimaa eikä haluakaan täyttää siihen sisältyvää ihannetta. Jeesus on täyttänyt tämänkin käskyn meidän puolestamme ja saamme turvata häneen.

Anteeksiantamuksen vastaanottaminen synnyttää meissä kiitollisuutta ja vastarakkautta, jonka voimasta voimme jatkaa toimintaamme rakkauden kaksoiskäskyn viitoittamana.

Kirjoittaja on  seurakunta-aktiivi ja Juvan kirkkovaltuuston varajäsen.

Kommentoi