Muistan elävästi sen syksyn, kun aloitin koulun. Vuosi oli 1992. Kaikki oli uutta ja jännittävää, elettiinhän aikaa ennen esikoulujärjestelmää. Eräänä
Muistan elävästi sen syksyn, kun aloitin koulun. Vuosi oli 1992.
Kaikki oli uutta ja jännittävää, elettiinhän aikaa ennen esikoulujärjestelmää. Eräänä aamuna koulun pihaan kaartoi linja-auto täynnä kirjoja. Mitä ihmettä, kirjastoauto! Saimme luvan mennä katselemaan ja lainaamaan, olihan meillä kaikilla tuliterät kirjastokortit. Olin haltioissani.
Silmissäni vilisivät kaikki ne lukemattomat kirjat. Minulle oli luettu paljon ja kotonakin kirjoja oli, muttei näin paljon! Hartaasti valikoin ison pinon ja harmittelin kun kirjastoauton oli aika jatkaa matkaansa. Olisin viihtynyt vielä. Sanottakoon, että tuo kirjapino oli ekaluokkalaisen reppuun hädin tuskin mahtuva ja olenkin myöhemmällä iällä todennut lainaamisen lähteneen lapasesta jo tuolloin.
Vielä tänäkin päivänä koen vaikeutta ohittaa monet ihanat uutuuskirjat, vaikka tiedän etten millään ehdi niitä lukea. Eipä siis ihme, että kotona vanhempani totesivat kirjojen ääneen lukemisen vievän hyvän tovin. En osannut itse vielä lukea ja en ymmärtänyt lainkaan miten muka parinkymmenen lasten kuvakirjan lukeminen ääneen olisi työlästä. Sehän on niin mukavaa.
Vartuttuani en edelleenkään hylännyt kirjastoa. Lainasin ja palautin tasaiseen tahtiin. Kouluaikoina monet opintoja tukevat materiaalit löytyivät tutusta osoitteesta. Kävinpä muutamia kertoja kirjoittamassa ja tulostamassa koulutehtäviä kirjaston työtilassa.
Myös lehtisalissa olen viettänyt aikaa erilaisia sanoma- ja aikakausilehtiä lukien. Mikä parasta, tänä päivänä kirjasto tarjoaa niin paljon muutakin. Se ei rajoitu pelkästään aineiston lainaamiseen ja palauttamiseen, vaikka se yksi tärkeä kivijalka onkin. Olisikin tärkeää, että me kaikki ikään katsomatta osaisimme käyttää kirjastopalveluita mahdollisimman paljon.
Omat lapseni, 6 ja 1,5 vuotta, ovat tottuneita kirjastokävijöitä. Kirjoja luetaan ja lainataan uutterasti. Vanhemman poikani kanssa jouduimme keskustelemaan siitä, että kaikkia kivoja kirjoja ei voi ottaa sänkyyn iltalukemiseksi. Monesti lopputulema oli, että äiti keräsi kirjoja nukahtaneen pojan vierestä.
Tällä hetkellä äänikirjat ovat olleet kovassa käytössä, mutta luulen että palaamme tähän asiaan vielä. Mutta en valita. Iloitsen suunnattomasti lasteni kiinnostuksesta kirjoihin ja lukemiseen. Nykylapset tarvitsevat kipeästi sekä perinteistä lukutaitoa että medialukutaitoa. Jos he vieraantuvat kirjoista ja kirjastoista, on suunta hälyttävä. Onneksi meillä Juvalla on asiat hyvällä mallilla. Toenperän kirjaston lukudiblomityö vie lukemisen lasten ja nuorten luo kouluihin ja päiväkoteihin.
Palataan vielä hetkeksi vuoteen 1992. Kirjastoauto, joka tuolloin pysähtyi kyläkoulullamme oli Rantasalmen kirjastoauto ja meillä oppilailla oli Rantasalmen kunnankirjaston kirjastokortti.
Tästä syystä pikku Jennin vanhemmat olivat hieman huolissaan mittavasta kirjapinosta. Sitä pinoa ei voinut palauttaa auton lisäksi muualle kuin Rantasalmen kunnankirjastoon. Tänä päivänä kirjastoauto, joka pysähtyy samaisella Paatelan koululla on Jasso Toenperä, Toenperän kirjastojen (Juva, Joroinen, Rantasalmi) yhteinen kirjastoauto.
Nyt lainaaminen ja palauttaminen onnistuu mihin tahansa näistä paikoista ja korteistakin kelpaavat sekä kunkin kirjaston omat kortit tai nykyinen Toenperän kirjastojen kirjastokortti. Kun poikani hiljattain sai oman kirjastokortin, hän kertoi ylpeänä isovanhemmilleen: ”Minä sain oman kirjastokortin. Se on hienompi kuin äitin valkoinen kortti. Siinä on kettu ja se on oranssi.”
Pidetäänhän jatkossakin kirjastokortti värikkäänä ja Toenperä toiminnassa.
Jenni Raitala
Juva