Hartaus: Helatorstai oli kevään merkki - "Pienessä punaisessa mökissä luettiin juhlapäivän teksti"

Lapsuuteni yksi kevään merkki oli helatorstai. Silloin alkoi pyhäkoulu. Pienessä punaisessa mökissä luettiin juhlapäivän teksti. Pyhäkouluvihkoon liimattiin kuva. Siinä hämmästynyt joukko katsoi taivaalle.

Pilvien lomassa näkyi Jeesus. Hänet otettiin taivaaseen – sanoi opettajamme. Opettajan katse herkistyi.

Hänen puolisonsa oli talven aikana otettu taivaaseen. Hän puhui lämmöllä taivaasta. Hän kutsui meitä taivasmatkalle. Sillä matkalla täällä ajassa pitää oppia tuntemaan oikea ja väärä.

Helatorstain evankeliumissa on kaksi kaunista sanaa – taivas ja siunaus. Sanoilla kuvataan maallistakin hyvää oloa. Minulla on taivaallinen olo ja siunauksen tunne – näin me joskus sanomme elämästä kiitollisina.

Jeesus nousi taivaisiin. Seurakunta muistaa sitä jokaisena pyhänä uskontunnustuksessa. Nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin. Nimenomaan taivaisiin. Sanonnassa on jotain suurta ja avaraa. Saatamme rakentaa taivaasta kuvaa niin lapsena kuin aikuisenakin.

Oli siunaustilaisuus. Kaikki isot kukkalaitteet oli jo laskettu. Odottelimme kanttorin kehotusta – laulamme Sun haltuus rakas isäni. Sitten huomasin, että pienellä tytöllä oli vielä kädessään pieni kukkakimppu.

Hän katseli ympärilleen ja kipitti sitten kummun äärelle, laski kukkakimppunsa ja sanoi reippaasti, että onnea Aune-mummolle taivaaseen. Siinä oli pienen tytön uskontunnustus. Hänellä oli tietoa, että taivaassa on hyvä olla. Mummo oli päässyt perille.

Rakensin minäkin kuvaa taivaasta. Se tuntui olevan aluksi lasten maailma.

Pikkuveljeni syntyi kotona. Minut vietiin häntä katsomaan kammariin. Sanottiin, että hänet tuotiin taivaasta. Pikkuveljeni sitten kuoli kaksivuotiaana. Pyydettiin taas katsomaan ja sanottiin, että hänet otettiin taivaaseen. Hänestä tulee enkeli.

Jotain taivaasta tuli tutuksi myös hänen haudallaan. Nuori pappi hänet juhannusaattona siunasi.

Pienen pojan mieleen jäivät papin sanat: teillä on edustaja taivaassa. Taivaassa on elämää. Taivaassa on myös pieniä edustajia. On sinne otettu lapsenlapsenikin enkelilehtoon siunattuna.

Elämässä tarvitaan heitä, jotka rohkenevat kertoa taivaasta. Taivaaseen tavoiteltaessa on tehtävä parannus. On opittava tuntemaan Kristuksen rakkaus ja ristin sanoma.

Taivaaseen pitää kysyä tietä rukoillen ja Raamattua lukien. Äidit siitä useimmiten huolta pitävät. Muistan oman äitini sanat iltaisin: oletko siunannut itsesi. En ole unohtanut vieläkään. Olen joillekin sanonut, että sinulla on paikka iltarukouksessani. Joku on todennut saman minullekin. Olen kiitollinen.

Markku Karila

Kirjoittaja on juvalainen eläkerovasti.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka