Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Pelastuslaitosta ja opiskelijahuoltoa ei saa unohtaa aluevaaleissa - Vaaliteemoissa ovat korostuneet voimakkaasti terveyspalveluiden järjestäminen

Aluevaalien vaaliteemoissa ovat korostuneet voimakkaasti terveyspalveluiden järjestäminen. Etelä-Savossa on erityisesti korostunut Mikkelin ja Savonlinnan sairaaloiden työnjako ja rahoitus. Tähän totean, että eduskunta on ilmaissut tahtotilansa, joten myös rahoituksen tulee tulla sieltä.

Sen sijaan vähemmälle on jäänyt keskustelu sosiaalipalveluiden järjestämisestä, pelastuslaitoksen asemasta sekä oppilas- ja opiskelijahuollon laadukkaasta toteuttamisesta. Kuitenkin hyvinvointialueiden perustaminen merkitsee suurta muutosta myös näiden peruspalveluiden asemasta.

Pelastuslaitos on usein se, jonka kriisissä oleva ihminen kohtaa ensimmäisenä. Se on paikalla silloin kun tapahtuu liikenneonnettomuus tai iskee tulipalo. Se tekee myös ennaltaehkäisevää työtä, jotta onnettomuuksilta voidaan välttyä.

Tarvitsemme riittävät resurssit pelastuslaitoksen toiminnalle. Kaikkia maakunnan paloasemia tarvitaan edelleen. Ja mistä löydämme jatkossa nuoria palokuntaharrastukseen ja vapaapalokuntiin?

Oppilaitokset kokoavat päivittäin kokonaisia ikäluokkia. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että oppilas- ja opiskelijahuolto järjestetään jatkossakin lähipalveluna oppilaitoksissa.

Tarvitaan tutut toimijat, jotka tuntevat opiskelijat, huoltajat ja oppilaitoksen henkilökunnan. Oppilashuollon henkilöstö on se, joka seuloo, ohjaa eteenpäin ja antaa neuvontaa. Koulupsykologien virkoja on viime vuosina ollut vaikea täyttää.

Kaikkia maakunnan paloasemia tarvitaan edelleen.

Hyvinvointialueet toivottavasti käyttävät rekrytoinnissa erilaisia kannustamia, jotta tämä tärkeä palvelu saadaan turvattua.

Kimmo Jaatila

Aluevaaliehdokas (kd.)

Apulaisrehtori

Savonlinna