Merja Valkonen vaikuttaa tyypilliseltä esiintyvältä taiteilijalta. Samoin kuin esimerkiksi monet näyttelijät, myös koiratanssia intohimoisesti harrastava juvalaisnainen kertoo jännittävänsä lavalle astumista
Merja Valkonen vaikuttaa tyypilliseltä esiintyvältä taiteilijalta. Samoin kuin esimerkiksi monet näyttelijät, myös koiratanssia intohimoisesti harrastava juvalaisnainen kertoo jännittävänsä lavalle astumista lähes ylivoimaisen paljon.
Jännitykseen on kuitenkin olemassa lääke. Sitä kutsutaan kilpailuvietiksi, ja sen ansiosta Valkonen altistaa itsensä ja ruotsinlapinkoiransa Sanin yleisön ja tuomareiden arvosteltavaksi yhä uudestaan ja uudestaan.
Toisinaan ramppikuume on niin kova, että se verottaa parhaan terän suorituksesta, mutta toisinaan, kuten esimerkiksi viime vuoden toiseksi viimeisenä päivänä Akassa käydyissä kisoissa, kaikki menee nappiin.
– Minähän siis ihan itkin siellä, olin niin liikuttunut. Sieltä tuli valioituminen avoimessa luokassa, minkä kunniaksi joimme porukalla kuplajuomat eli Sanin maljat, koiransa silloista suoritusta yhä lämmöllä muisteleva Valkonen kertoo.
Koiratanssissa on kaksi alalajia: HTM (Heelwork to Music) eli seuraaminen musiikin tahdissa sekä Freestyle eli vapaatanssi. Sani, viralliselta nimeltään Care Bears Fun Crispy Candy, saavutti valion arvonsa nimenomaan viimeksi mainitussa.
Kilpailuissa esitettävien Freestyle-ohjelmien kestoksi on määritelty 1,5-4 minuuttia. Siinä ajassa ohjaaja ja koira pyrkivät luomaan peräkkäisistä liikkeistä muodostuvan taiteellisen kokonaisuuden. Esityksen tyyliä korostavan musiikin käytölle tai ohjelmassa suoritettaville liikkeille ei periaatteessa ole asetettu rajoituksia, mutta liikkeet eivät saa vaarantaa koiran terveyttä.
Lisäksi ohjaajan seuraamista pitää olla mahdollisimman vähän, korkeintaan neljännes ohjelman kestosta.
– Minulla ohjelman rakentaminen lähtee yleensä siitä, että löydän sopivan musiikin. Sitten yritän miettiä siihen sopivia liikkeitä, etteivät ne jää liian irrallisiksi, vaan sopivat kokonaisuuteen. Toiset hahmottelevat kaiken hyvinkin tarkkaan paperille, mutta minä työstän enemmän mielessäni, Valkonen kuvailee omaa tapaansa rakentaa kisaohjelmia.
– Ajan työreissut autolla, joten ohjelmat tulee aika hyvin suunniteltua siinä samalla, hän mainitsee.
Nyt 7-vuotiaan Sanin historia koiratanssin parissa ulottuu aivan pentuaikoihin asti. Alussa omistaja opetti sille yksittäisiä, koiran ikään ja kehitystasoon nähden vaikeustasoltaan sopivia temppuja, joista pikku hiljaa muodostettiin pidempiä kokonaisuuksia.
Herkut ovat aina olleet helppo ja toimiva tapa motivoida ruoan perään persoa Sania, mutta matka menestyväksi koiratanssikoiraksi on silti ollut kaikkea muuta kuin mutkaton. Kilpailutilanteissa ohjaajalla ei saa olla mukanaan herkkuja, mikä varsinkin alussa tuotti vaikeuksia Sanille.
Kisoja varten palkattomuutta, kestoa ja erilaisia häiriöitä onkin pitänyt treenata paljon.
– Tällä hetkellä tuntuu, että Sani on kypsynyt. Olemme löytäneet yhteisen sävelen, mihin varmasti auttaa se kaikki kokemus ja pohjatyö, mitä vuosien varrella on tehty, Valkonen pohtii.
– Viime vuosi oli meidän ylivoimaisesti paras yhteinen vuosi kilpailullisesti, eikä tällaisia tuskin enää tule. Olen kuitenkin jo nyt niin tyytyväinen, että kaikki tämän jälkeen on pelkkää plussaa, hän vakuuttaa.
Sanin ja Merja Valkosen uraa koiratanssin parissa voi seurata Valkosen blogista.
Lue Merja Valkosesta ja Sanista kertova juttu kokonaisuudessaan 22.3.2018 Juvan Lehdestä!