Juvan sotamuistomerkit kertovat, osa 3 Mikkelillä on kunniakas päämajahistoriansa, mutta Juva lienee vähemmän tunnettu päämajapaikkakuntana. Mannerheim itse oli Juvalla talvisodan
Juvan sotamuistomerkit kertovat, osa 3
Mikkelillä on kunniakas päämajahistoriansa, mutta Juva lienee vähemmän tunnettu päämajapaikkakuntana. Mannerheim itse oli Juvalla talvisodan viimeiset päivät maaliskuussa 1940 ja osia päämajasta oli hajasijoitettu Juvalle myös jatkosodan aikana.
Juva on jäänyt sotahistoriaan paikkakuntana, missä Mannerheim teki päätöksen itsenäisyyden ajan suurimmasta rakennushankkeesta, Salpa-aseman rakentamisesta.
Sodankäyntiä talvisodassa johdettiin päämajasta, jota johti ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim. Puolustusneuvoston puheenjohtajana Mannerheim oli jo 17. 7. 1939 tehnyt päätöksen, että mahdollisen sodan syttyessä päämaja sijoitettaisiin Mikkeliin. Helsingissä 18. 10. 1939 toimintansa aloittanut päämaja, jonka suunniteltu SA-vahvuus oli 586 henkilöä, siirtyi Mikkeliin 3. 12. 1939.
Mikkeliä pommitettiin 5. 1. 1940, ja niiden seurauksena päämajaa hajasijoitettiin Mikkelin ympäristöön. Mannerheim siirtyi Otavan kansanopistoon heti pommituspäivän iltana.
Päämajan hajasijoittamiseen Juvalle oli varauduttu, koska jo 12. helmikuuta ryhdyttiin Kuosmalan kylässä olevaan Loukion kartanoon valmistelemaan viestiyhteyksiä operatiivista osastoa varten.
Yhteydet Loukioon valmistuivat 18.2. ja seuraavana päivänä päämaja esitti maaherra Emil Jatkolalle ”toivomuksen”, että Kuosmalan kansakoululle evakuoidut venäläiset ja juutalaiset siirrettäisiin pois. Päämajan siirtovalmistelut näkyivät myös tieuran sulkemisena Kuosmalassa.
Otavaa pommitettiin 5.3.1940, ja samana päivänä ylipäällikkö muutti Inkilänhoviin. Lähellä olevat kartanot Loukio ja Tietti otettiin myös päämajakäyttöön.
Kerrotaan, että Marski olisi ensin käynyt Tietin pihassa, mutta päättänyt sitten asettua Inkilään, jonne majoittuivat myös mm. Yleisesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Karl Lennart Oesch sekä päämajoitusmestari, eversti, myöhemmin kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airo.
Päämajan tieltä siirrettiin Kuosmalan, Maivalan, Remojärven ja Vuorilahden kylistä kaikkiaan 78 evakkoa.
Siirretyt olivat kyliin evakuoituja karjalaisia, mm. viipurilaisia, joilla oli venäläinen sukunimi. Kysymyksessä lienee ollut sen ajan ”kaksoiskansalaisia” koskenut turvallisuustoimenpide.
Talvisodan viimeiset päivät, 5.–13.3, sotaa johdettiin Inkilänhovista. Käsky päämajan siirtymisestä takaisin Helsinkiin annettiin 25. 3. 1940.
Mannerheimin tiedetään olleen Inkilässä vielä ainakin 22. 3. 1940, jolloin hän antoi käskyn Virolahti–Luumäki–linjan linnoittamisesta. Käytännössä käsky oli tulevan Salpalinjan rakentamispäätös.
Linnoituksen nimeksi ylipäällikkö hyväksyi vasta heinäkuussa 1944 kenraaliluutnantti Oeschin ehdotuksesta Suomen Salpa. Armeija käytti nimitystä Salpa-asema, mutta yleisesti puhuttiin Salpalinjasta.
Inkilänhovin tuolloiset omistajat, rehtori Armas Miller sekä hänen kaksi tätiään, Ester ja Toini Miller, muistelivat päämaja-aikaa Inkilässä: Mannerheimin kirjoituspöydän alla oli punaketuista tehty matto ja ruokasalissa oli iso valtion ruokapöytä, jonka ääreen mahtui Marskin lähipiiri aterioimaan.
Suuri sali oli operaatiohuone, jonka poikki oli viritelty karttatelineet. Myös seinillä oli karttoja. Marski teki päiväkävelyjä lähiympäristöön ja tervehti kohteliaasti kohtaamiaan kyläläisiä.
Päämajan toimintaa hajasijoitettiin Juvalle myös jatkosodan aikana. Komentoesikunnan koulutusosasto sekä kirkollisasiainosasto ja kenttäpiispan toimisto olivat Inkilässä tammikuulle 1942.
Koulutusosaston sotapäiväkirjassa kerrotaan joulusta 1941, jonka osasto yhdessä kenttäpiispan toimiston kanssa vietti Inkilässä isäntäperhe Millerin seurassa. Jouluvirsi laulettiin neiti Nonne Millerin säestäessä flyygelillä, minkä jälkeen kenttäpiispa Julius Björklund puhui.
Jouluateria oli runsas ja monipuolinen: alkupaloiksi voileipäpöytä ruokaryyppyineen, sitten nautittiin lipeäkalaa valkoviinin kera ja kinkkua punaviinin kera. Jälkiruokana oli hedelmäkeittoa, keksejä ja juustoa.
Juhla-aterian päätteeksi nautittiin kahvia, konjakkia ja punssia.
Loppuilta vietettiin laulaen flyygelin ääressä. Koulutusosasto koki Inkilän ilmapiirin kodikkaana eikä muutto Otavan ”kasarmielämään” ilmeisestikään ollut mieluisa.
Ilmansuojelutoimisto ja siirtoväen huollon keskus toimivat Loukion kartanossa 25. 6. 1941–20. 8. 1941 ja Lääkintäosasto I muutti Loukion, Inkilän ja Tietin kartanoihin 17. 2. 1944. Hajasijoitetun päämajan eri toimipisteiden välille oli jatkosodan aikana järjestetty säännölliset linja-autovuorot. Yhteys Mikkelistä Inkilään oli viisi kertaa päivässä kolmen tunnin välein.
Muistona päämajan toiminnasta on Inkilänhovin seinässä laatta, jossa on teksti ”Tässä talossa sijaitsi Suomen armeijan päämaja talvisodan viimeisinä viikkoina 1940 ja asui ylipäällikkö Suomen marsalkka vapaaherra Carl Gustaf Emil Mannerheim. Kilven kiinnitti Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistys vuonna 1954”.
Tarkkaan ottaen Mannerheim oli talvisodan aikaan sotamarsalkka. Hän sai Suomen marsalkan arvon 75-vuotispäivänään vuonna 1942.
Kartanon isäntäväelle Mannerheim antoi kiitoksena omistuskirjoituksellaan varustetun kirjansa ”Matka Aasian halki”.
Kirjassa on Mannerheimin omakätinen teksti: ”Inkilän kartanon isäntäväelle. Muistoksi sotatalvesta 1939–40. Mannerheim”
Mannerheimin Inkilän aika osui kriittisiin talvisodan viimeisiin päiviin. Suomen kohtalo oli tuolloin veitsen terällä. Kaikkensa antaneet Suomen sotilaat olivat äärimmäisen väsyneitä, mutta rintama kesti ja sota päättyi viime hetkellä.
Mikkelin ja Otavan pommituksista voitaneen päätellä, että Mannerheim oli neuvostoliittolaisten tähtäimessä. Ja tarina kertoo, että kun ylipäällikkö muutti Inkilään, niin venäläiset pommittivat ankarasti pientä Inkilän asemaa Kirvussa Karjalankannaksella.
Kirjallisuuslähde: Pia Puntanen: Mannerheimin saappaanjäljillä (HY 1993)
Kirjoitussarja Juvan Lehdelle
Matti Hyvärinen on savonlinnalaissyntyinen, Jyväskylässä asuva ekonomi ja reservin majuri, joka tutkii sotahistoriaa harrastuksenaan.
Teksti perustu useisiin lähteisiin. Yksi lähteistä on Matti Hyvärisen kirja Kuninkaat käskivät – Isänmaa kutsui III – Savonlinnan seudun sotamuistomerkit linnavuorista veteraanien perintöön.
Matti Hyvärinen toimittaa Juvan Lehdelle kirjoitussarjaa Juvan sotamuistomerkeistä. Sarjan aiemmat osat on julkaistu 19.1. ja 2.3.