Rantasalmi Golf avaa kentän tiistaina 13. huhtikuuta. Toiminnanjohtaja Eero Sistonen kertoo tiedotteessa, että kenttä on talvehtinut hyvin paksun lumikerroksen alla, ja pelaamaan päästään kesägriineillä viikkoa aiemmin kuin vuosi sitten.
– Terveysturvallisuus edellä mennään edelleen, samoin kuin viime kaudella. Sunnuntaina avattiin Range, harjoitusviheriö ja chippipaikka, niin ihmiset pitivät hyvin turvavälit ja malttoivat odottaa väljyyttä harjoitteluun.
– Samaan pyritään kentällä: ei kiirettä, sopivat välit, nautitaan ulkoilmasta ja huomioidaan muut pelaajat golfetiketin mukaisesti. Viime vuodesta opitut tavat toimivat viheriöillä myös tänä vuonna eli pidetään lippu paikoillaan ja vältellään lähikontakteja muiden pelaajien kanssa, Sistonen sanoo.
Sistosen mukaan sähköinen ajanvaraus ja asiointi puhelimitse sekä maksaminen etukäteen luovat turvalliset puitteet tulla pelaamaan. Klubi on avoinna, ja kahvila palvelee alkuun TakeAway-tuotteilla.
Ensimmäinen golfkurssi on kalenterissa huhtikuun lopulla ja kisat aloitetaan vasta toukokuussa.
– Tulevalle kesälle uusina juttuina on luvassa junioreiden golfleiri, avoimia tutustumisiltoja sekä puistojoogaa.