Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronavirus | Kahdeksan koronatartuntaa löytyi Essoten alueelta - yksi löydös tavattiin Juvalta

Essoten alueella on havaittu kahdeksan positiivista koronatestien tulosta.

Seitsemän tapausta löytyi Mikkelistä jo aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta. Yksi tartunnoista ilmeni Juvalla, mutta se on saatu muualla eikä henkilö ole altistanut ketään Juvalla.

–  Tilanne on selvästi rauhoittumassa. Viime viikon suuret tartuntaketjut näyttävät olevan hallinnassa. Toivon mukaan pääsemme ensi viikolla perustasolle ja purkamaan joitain rajoituksia, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Tiistaina kokoontunut ns. koronanyrkki päätti pitää alueen rajoitukset ennallaan. Essoten alue on koronatartuntojen suhteen kiihtymisvaiheessa.

– Rokotukset ovat edenneet joutuisasti, kun olemme saaneet suurempia määriä rokotteita. Tällä hetkellä yli 32 prosenttia yli 16-vuotiaista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Kaikkiaan rokotettuja on noin 26 000, kertoo pandemiapäällikkö Hans Gärdstöm.

Vapaita rokotusaikoja oli varattavissa tiistaina liki kaikilla Essoten rokotuspisteillä. Uusia rokotusaikoja avataan jatkuvasti lisää, kun varmistuu rokotteiden saapuminen.