Osuuskauppa Suur-Savo lisää voimakkaasti omaa aurinkosähkön tuotantoaan - tämän vuoden aikana uusia paneeleja tulee yli tuhat

Osuuskauppa Suur-Savon alueella aurinkopaneeleja on tällä hetkellä 3 300, ja vuoden lopussa määrä nousee noin 4 500 paneeliin. Kuvituskuva. Janne Riikonen

S-ryhmä on aurinkosähkön merkittävät tuottaja ja kuluttaja Suomessa. Nyt ryhmälle sähköä tuottaa jo 83 000 aurinkopaneelia, ja vuoden lopussa määrä lähenee 100 000 paneelia. Myös Osuuskauppa Suur-Savo on mukana kehityksessä: sen alueelle pystytetään vuoden loppuun mennessä 1 200 uutta aurinkopaneelia.

Aurinkosähkön tuotanto on noussut S-ryhmässä nopeasti. Kun keväällä 2019 ryhmän kiinteistöihin sähköä tuotti 37 000 aurinkopaneelia, niin nyt luku on pitkälti yli kaksinkertainen ja pian liki kolminkertainen.

- Osuuskauppa Suur-Savon alueella aurinkopaneeleja on tällä hetkellä 3 300 ja vuoden lopussa määrä nousee noin 4 500 paneeliin. Parhaimmillaan ne tuottavat noin viidenneksen toimipaikan kuluttamasta sähköstä, ja tehokkaimmillaan tuotanto on sopivasti kesällä, jolloin kylmälaitteet kuluttavat eniten sähköä, Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja, kauppaneuvos Heikki Hämäläinen kertoo.

Tämän vuoden aikana Osuuskauppa Suur-Savon on määrä asentaa aurinkopaneelit seitsemään kiinteistöönsä. Tällöin aurinkosähköä käytetään kaikkiaan sen 15 toimipaikassa. Uusia kohteita ovat S-marketit Ristiinassa, Rantasalmella, Savonlinnan Mertalassa ja Hirvensalmella, ABC Juva sekä autokaupan kiinteistöt Mikkelissä ja Savonlinnassa.

Suurimpia aurinkosähkön käyttäjiä S-ryhmässä ovat Sipoossa sijaitsevat logistiikkakeskukset, joiden yhteyteen valmistui maaliskuussa kaksi aurinkovoimalaa. Niissä yhteensä 4 000 aurinkopaneelia on sijoitettu kiinteistöjen kattojen sijasta maahan.

Kummassakin voimalassa on 2 000 aurinkopaneelia, ja niiden yhteenlaskettu tuotanto on vuodessa 1 600 megawattituntia. Määrä riittäisi noin sadan sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuiseen lämmittämiseen tai kymmenen miljoonan kilometrin ajeluun sähköautolla.

Tällä hetkellä S-ryhmä tuottaa aurinkosähköä paikalliseen käyttöön: sähkö siis tuotetaan ja kulutetaan samoissa toimipaikoissa. S-Voiman toimitusjohtaja Mikko Halonen arvioi, että jatkossa tilanne voi muuttua.

- Selvitämme paraikaa, olisiko taloudellisesti ja teknisesti mahdollista tuottaa aurinkosähkö myös omien, kehitteillä olevien tuulipuistojemme yhteydessä ja siirtää sitä verkon kautta muualle käytettäväksi. Toteutuessaan tällainen tuotanto olisi aivan eri mittaluokkaa kuin nykyinen tuotantomme ja puhuisimme jo aurinkosähkön teollisesta tuotannosta.

Aurinkovoiman tuotannon kasvattaminen toteuttaa osaltaan S-ryhmän keväällä 2020 julkistamia tiukkoja ilmastotavoitteita. Niiden mukaan ryhmä pudottaa ilmastopäästöjensä määrää 90 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2030 loppuun mennessä. Jo vuonna 2025 koko ryhmä aikoo olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen, eli silloin se sitoo ilmasta hiiltä enemmän kuin sitä sinne tuottaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka