Leikin lapsena sellaista leikkiä, että höpöttelin peilin edessä ja kuvittelin olevani telkkarissa. Muutenkin puhuin paljon itsekseni ja kuvittelin joskus haastattelevani jotakin julkkista tai olevani itse joku toinen.
Tämä leikki tuli mieleeni, kun olen käynyt pitämässä yksin hartauksia lähetystyön varastossa. Nyt en ole höpötellyt peilin edessä vaan kännykän. Lähetys ei ole ihan oikeaan telkkariin päätynyt, mutta seurakunnan YouTube- kanavalle kuitenkin.
Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä sanotaan: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.”
Kuvastin-sana on melko vieras nykyään. Se tarkoittaa peiliä ja tämä kohta on UT2020 käännöksessä sanottu näin: ”…katselemme kuin vääristävän peilin kautta…”
Korinttilaiskirjeessä kerrotaan siitä, miten me ihmiset emme pysty näkemään Jumalan todellisuutta tässä maailmassa, mutta kerran taivaassa näemme ihan kasvoista kasvoihin.
Minusta tuo sana kuvastin kuvaa hyvin myös kännykkää tai muita digilaitteita, joiden kautta olemme etänä katselleet jumalanpalveluksia, hartauksia ja konsertteja sekä osallistuneet kokouksiin ja tapaamisiin. Olemme katselleet kuin vääristävän peilin kautta.
Jumalanpalvelusstriimeissä seurakunta voi katsella toimitusta melkein kuin esitystä, mutta jumalanpalveluksen toimittajat eivät näe kirkkokansaa.
Videopuheluissa ja etäkokouksissa näemme toinen toisemme, mutta emme kuitenkaan ihan täydellisesti kohtaa. Moni varmasti kaipaa läsnäoloa ja kohtaamista. Sellaista, mitä myös seurakuntayhteydeksi kutsutaan.
Nyt rajoitukset ovat hiukan lieventyneet ja monen harras toive kohtaamiseen on toteutunut. Pystymme näkemään toisemme kasvoista kasvoihin. Tai ainakin osittain, koska maski… Mutta jaksetaan vielä pitää niitä, toivoen ja rukoillen, että vielä tämä tilanne hellittää.
Aila Asikainen
Kirjoittaja on Juvan seurakunnan lähetyssihteeri.