Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Onnettomuus | Pelastuslaitos varoittaa loskasta teillä - Sulkavalla auto ajautui tieltä ja pyörähti katolleen

Etelä-Savon teille on aamupäivän aikana kertynyt paikoitellen runsaasti loskaa, ja ajokeli on haasteellinen, muistuttaa Etelä-Savon pelastuslaitos.

–  Erityisesti kesärenkailla liikkeellä olevia autoilijoita kehotetaan seuraamaan säätilan kehittymistä ja noudattamaan erityistä varovaisuutta, toteaa päivystävä palomestari Eero Aho tiedotteessa.

Sulkavalla tapahtui torstaina aamupäivällä henkilöauton ulosajo, ja onnettomuuspaikalle lähetettiin pelastushenkilöstöä Sulkavalta, Puumalasta ja Mikkelistä.

Henkilöauto ajautui tuntemattomasta syystä ulos ajoradalta Sulkavan Iiniementiellä ja pyörähti katolleen ojaan. Onnettomuusajoneuvo vaurioitui onnettomuudessa ajokelvottomaksi. Yksin autossa ollut kuljettaja loukkasi itseään ensitietojen mukaan lievästi.

Pelastuslaitos raivasi onnettomuuspaikan ja esti lisävahingot. Hälytys onnettomuuteen tuli kello 10.