Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Kulttuuri tarvitsee julkista tukea - valtion ja kuntien ei pidä leikata kulttuurin tukea, vaan lisätä sitä

Hallituksen kehysriihen linjausten perusteella rahoitus taiteelle, liikunnalle, nuorisotoiminnalle ja tieteelle vähenee ensi vuonna reilut 40 miljoonaa euroa ja sitä seuraavana vuonna 54 miljoonaa euroa, kerrotaan opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Kulttuurin merkitystä pyritään vähättelemään. Hyväksyttävää on vain sellainen toiminta, josta kuvitellaan koituvan välitöntä taloudellista hyötyä tai jonka uskotaan vaikuttavan positiivisesti kilpailukykyyn ja vetovoimaisuuteen.

Kulttuurin keinoin voidaan lisätä ihmisten onnellisuuden ja merkityksellisyyden tunteita, aktivoida ihmisiä etsimään uusia kokemuksia sekä pitämään mielensä virkeänä, tukea ihmisten elämänhallintaa sekä mahdollisuuksia luoda uusia ihmissuhteita ja verkostoja. Kulttuuri on myös suuri työllistäjä. Tilastokeskuksen mukaan kulttuurialoilla työskenteli vuonna 2017 lähes 110 000 henkilöä.

Kulttuurin merkitys korostui erityisesti, kun Neuvostoliiton toiseksi suurinta kaupunkia Leningradia piiritettiin lähes 900 päivää toisen maailmansodan aikana 1941-1943.

Piiritetyn ja nälkää näkevän kaupungin kulttuurilaitoksia ei sodan vuoksi lopetettu eikä henkilökuntaa siirretty armeijan palvelukseen. Radio-orkesteri antoi konsertteja vuodenvaihteeseen 1941-1942 saakka. Dmitri Shostakovish`in Leningrad-sinfonia esitettiin ulkoilmaesityksenä tykkien jyskeessä elokuussa 1942. Kulttuurin merkitystä Leningradin kollektiivisessa selviytymisessä ei voi liikaa korostaa.

Kulttuurin voima näkyi myös maailmansodan aikana Berliinissä. Berliinin valtionoopperaa pommitettiin huhtikuussa 1941. Rakennus kunnostettiin, ja joulukuussa 1942 ooppera jatkoi toimintaansa. Vasta uusi pommitus helmikuussa 1945 lopetti Berliinin sodanaikaisen oopperaelämän. Berliinin filharmonikot konsertoivat koko sota-ajan, eikä soittajia siirretty rintamalle.

Kulttuuri on elämän leipä ja suola.

Musiikilla oli positiivinen vaikutus viime sotien aikana myös suomalaisten selviytymiseen. Sotilaita viihdyttivät asemasodan aikana rintamaradiot ja viihdytyskiertueet. Helsingin Messuhallissa, konservatorioilla, työväentalolla ja muuallakin maassa pidettiin asemiesiltoja, joissa yleisöä oli tungokseen asti. Musiikki vei ajatukset ainakin hetkeksi pois sodasta.

Julkinen tuki muodostaa kulttuurin rahoituksesta merkittävän osan. Valtion ja kuntien ei pidä leikata kulttuurin tukea, vaan lisätä sitä.

Taito Taskinen

Kuopio