Essoten alueella on todettu neljä positiivista koronatestien tulosta. Kolme tartunnoista liittyy aiempiin tartuntaketjuihin ja yhden lähde on todennäköisesti ulkomailla.
Sairaalahoitoon on myös joutunut potilaita. Essoten terveyspalvelut on kohdentanut lisähenkilöstöä koronatilanteen hoitamiseen, mikä voi näkyä yksittäisille asiakkaille vastaanottoaikojen siirtoina.
Mikkelin ilmaantuvuusluku on noussut jo yli 40/100 000 asukasta/14 vrk.
– Mikkelin tilanne alkaa lähestyä kiihtymisvaihetta. Lähipäivät osoittavat, ovatko karanteenit ja muut taudin leviämisen torjuntatoimet onnistuneet. Voimme myös itsekukin vaikuttaa tilanteeseen vähentämällä sosiaalisia kontakteja ja noudattamalla hygieniaohjeita, sanoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.
Lähestyvän päättäjäisjuhlien kauden johdosta Essote on julkaissut videomuodossa tarkistuslistan juhlien järjestäjille.
– Lyhyesti sanottuna juhlat on syytä järjestää mieluusti ulkona ja jakaa kävijät maksimissaan 10-15 henkilön vuorollaan käyvien porukoihin. Seniorivieraat on syytä kutsua erikseen. Käsihygieniasta ja turvaväleistä tulee huolehtia tarkasti, tähdentää pandemiapäällikkö Hans Gärdström.