4. kesäkuuta oli Toivon päivä. Se oli myös Puolustusvoimien lippujuhlan päivä, joka perustettiin jatkosodan aikana nimellä Suomen marsalkan syntymäpäivä, mutta sai varsin pian nykyisen nimensä.
Almanakassamme yli sata vuotta ollut nimi Toivo on kuvastanut parempien aikojen toivoa niin sortovuosien ja kansallisen heräämisen kuin sodan vaikeina aikoina Suomen ja sen kansan valoisaa tulevaisuutta.
Myös lapselle annettuna nimenä sen on haluttu antavan toivoa tulevan elämän vaiheisiin, niinpä Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Toivo-nimen on saanut liki 60 000 lasta.
Raamatussa sana toivo esiintyy eri muodoissaan useita kymmeniä kertoja. Tunnetuin niistä lienee 1. korinttilaiskirjeen 13 luvun Rakkauden ylistyksessä: ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”
Toinen ehkä yhtä tuttu, lienee Jeremian kirjan luvussa 29: ”Minä täytän lupaukseni ja tuon teidät takaisin omaan maahanne. Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
Vanha Testamentti kertoo, että Jumala on ottanut Israelin kansan omaksi kansakseen, jonka Hän vie siihen maahan, jonka Hän on heidän esi-isilleen luvannut. Toivo on Israelin kansalle luottamusta siihen, ettei Jumala jätä työtään kesken. Jeremiaan kirjeen ohjeiden mukaisesti on kristillinen kirkkokin nähnyt kutsumuksensa maailmassa, mutta ei maailman hengen mukaisesti.
Almanakassamme yli sata vuotta ollut nimi Toivo on kuvastanut parempien aikojen toivoa.
Kirkko ei ole ryhtynyt perustamaan pyhien yhteisöä maailmaan, vaan se on kokenut tehtäväkseen rukoilla kaikkien ihmisten puolesta rauhallista elämää täällä ajassa. Lähettihän Jumala Kristuksen maan päälle kantamaan ristille kaikkien ihmisten, myös meidän, syntimme.
Heprealaiskirjeen sisältö on kauttaaltaan toivoa. Jumalan kansa nähdään siinä maallisen elämän päätyttyä vaelluksella taivaalliseen kotimaahan. Koska Kristus on jo kuolleista ylösnousemisensa jälkeen otettu taivaaseen, kaikki, jotka jaksavat pysyä Hänen matkaseurueessaan, pääsevät perille.
Koska me täällä vielä vaellamme, kysymys on tulevaisuudestamme ja saamme elää toivossa. Heprealaiskirje tiivistää se hyvin 11 luvun alussa: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”
Tämä on se usko, joka pitää meidät iankaikkisen elämän toivossa, ja sitä me saamme yhdessä kokoontuneen seurakunnan kanssa lausua uskontunnustuksessa jumalanpalveluksissamme joka sunnuntai.
Kirjoittaja on Juvan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja.