Hartaus: Kesäinen kastejuhla – Juhannuksen evankeliumi pelasti tilanteen

Markku Karila

Olin Juhannuksen tuntumassa kastejuhlassa. Täytimme kasteilmoituksen, merkitsimme kummit ja allekirjoitettiin paperi. Virret oli sovittu. Kaiken piti olla kunnossa. Lapsen isä istahti pianon ääreen ja aloitti virren.

Oli veisattu pari säkeistöä, kun huomasin: lapsen nimi puuttui ilmoituksesta. Nimen kun piti olla salaisuus. Tuohon aikaan kastekaavaan ei kuulunut nimen kysyminen vanhemmilta.

Entäs nyt? En voinut keskeyttää alkanutta tilaisuutta. Sen olisivat kaikki muistaneet. Jatkoin toimitusta kylmän rauhallisesti. Kastehetki lähestyi. Silloin muistin, että Juhannuksen evankeliumissa lapsen isältä kysyttiin nimi. Se auttoi.

Kysyin siis juhlallisesti: ”Juhannuksen evankeliumin perinteen mukaisesti kysyn nyt lapsen isältä, minkä nimen olette antaneet tälle lapselle?” Isä vastasi kuuluvasti ja juhlallisesti ja niin tyttö kutsuttiin nimeltä taivaan valtakunnan kansalaiseksi kastehetkessä.

Kasteilmoituksen sitten kaikessa hiljaisuudessa täydensin. Parikymmentä vuotta myöhemmin kysyin lapsen isältä tytön nimen mainiten, mitä hänelle kuului.

Hyvää kuului, sanoi isä. Isä ihmetteli, kuinka minä vuosikymmenten takaa muistin nimen. Kysyin sitten isältä, huomasitko kastejuhlassa mitään erikoista. Ei isä muistanut. Kerroin kommellukseni. Kaikki hyvin. Juhannuksen evankeliumi oli pelastanut tilanteen.

Hyvin usein nimeä varjellaan salaisuutena. Isovanhemmat jännittävät, liittyykö nimi jollakin tavalla suvun vaiheisiin. Toisinaan nimiin voi liittyä myös puhutteleva sanoma. Omien lasten nimiinkin tuota symboliikkaa on riittänyt. Juhanin johdannaiset muistuttavat – Jumala on armollinen.

Samalla se kertoo – tuo nimi on kulkenut suvuissamme sukupolvesta toiseen. Samuel yhtenä nimenä viittaa vanhempien rukouksiin syntymän hetkillä. Jumala on kuullut rukoukset.

Juhannuksen evankeliumi päättyi kysymykseen: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?”

Vastauksia aavistelemme elämän taitekohdissa vaikkapa rippijuhlissa. Tänä vuonna sellainen juhla on meilläkin edessä – ensimmäisen lapsenlapsemme rippijuhla. Juuri siinä iässä erityisesti tarvitaan niitä vanhempien ja isovanhempien ristittyjä käsiä tukemaan niin rippilapsia, uusia ylioppilaita kuin ammattiin valmistuneita läheisiämme.

Elämän suuret ratkaisut alkavat häämöttää. Toivomme, että he varttuvat iässä, armossa ja viisaudessa.

Kirjoittaja on juvalainen eläkerovasti.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka