Ruoka- ja juomavettä on keitettävä viisi minuuttia.
Juvan vesihuolto on päivittänyt vedenjakelun tilannetta torstaina puolenpäivän aikaan. Vedenjakeluverkoston alueella keittokehotus jatkuu ainakin viikonlopun yli.
Vettä on keitettävä vähintään viiden minuutin ajan. Vedenkeittokehotus annettiin maanantaina kello 14.45, kun jakelussa todettiin pieni määrä enterokokki-bakteeria.
Vedenjakelun palaaminen normaaliksi edellyttää kolmea puhdasta tutkimusnäytettä. Ensimmäinen näyte otettiin maanantaina ja keskiviikkona saatujen tulosten perusteella se oli puhdas.
Juva tiedotti torstai-iltapäivänä, että yhdestä tiistaina 17.8. otetusta näytteestä on alustavan tiedon mukaan löytynyt epäpuhtautta. Tilanteen pitkittymiseen vaikuttaa tiedotteen mukaan myös se, että näytteiden analysointi ja tulosten saaminen vie useamman päivän.
Juttua päivitetty 19.8.2021 klo 15.45: lisätty tieto viime tiistain näytteestä.