Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Toisenlaisia mietelmiä - Antti Kuosmasen kolumni kirvoitti kirjoittamaan

Luettuani Antti Kuosmasen kolumnin Juvan Lehdestä 9.9. minulle syntyi pakonomainen tarve kirjoittaa muutama rivi.

Antti Kuosmanen on maailmaa nähnyt mies. Kirjoituksissaan katselee usein Juvaa osittain ulkopuolisin silmin. Hyvä näin. Olen kaikki kolumnit lukenut.

Monia mielenkiintoisia uusia näkökulmia niissä nousee esille. Tarvitsemme erilaisia näkökulmia ja sellaisiakin, joita emme ole huomanneet ajatella. Katsomme asioita usein liian läheltä.

Tällä kertaa mielestäni kommentit eivät vastaa omaa näkemystäni. Kampuksesta. Hanke on toteutunut suunnitteluineen työurani jälkeen. Osallistuin pitkään kuitenkin taajaman yleis- ja asemakaavojen valmisteluun.

Ajatus siitä, että Yhdystie olisi siirretty kulkemaan 14-tieltä suoraan kirkon tornia kohden, oli varmaan mahdollisuus 60 vuotta sitten, kun nykyinen 14-tie valmistui.

Liittymä nykyajattelulla olisi toki tullut liikenneturvallisuuden näkökulmasta huonoon paikkaan. Sen jälkeen liikenne- ja maakäyttöratkaisut eivät ole sitä enää järkevästi puoltaneet. Suunnittelijat ovat kohtuudella onnistuneet sijoittamaan kampuksen kirkkoa kunnioittaen.

Ennustettavuus ja matka-aika ovat elinkeinoelämän kannalta oleellisia kilpailutekijöitä.

Samalla kampuksen eteen syntyi hieno aukio Kari Kärkkäisen taideteoksineen. Aikanaan Juvantien viimeisen remontin idea oli parikymmentä vuotta sitten ”kirkko keskellä kylää”. Kirkko näkyy nyt huomattavasti paremmin myös Savonlinnan tielle.

Ja sitten muutama ajatus Viitostiestä” ja tien Mikkeli-Juva -välistä. Olen sen suhteen kokemusasiantuntija – olen ajanut sen noin 3 000 kertaa elämäni aikana ja ollut tienpäällä tällä pätkällä lähes puoli vuotta elämästäni.

Tämän välin suunnittelu- ja lobbaustapahtumiin olen osallistunut 30 vuoden aikana työroolistani. Toimin Viitostie ry:n hallituksessa lähes 20 vuotta ja siitä ajasta puheenjohtajana viisi vuotta.

Tämä väli oli vuosikymmeniä päätieverkon huonoimpia sujuvuuden ja turvallisuuden näkökulmasta, tie oli tullut elinkaaren päähän. Tie oli kapea, runko osin pettänyt reunoista ja geometriä vanhentunut. Turvallisuus, sujuvuus ja toimintavarmuus ovat oleellisia asioita.

Tältä osin Juva-Mikkeli-väli vihdoin valmistuessaan täyttää pitkälle tulevaisuuteen liikennetarpeen. Edellinen viitostie palveli käytössä yli 60 vuotta. Valmistuminen vaikuttaa koko Itä-Suomeen aina Kuusamoon asti.

Se on varmaan totta, että kansainvälisesti meidän väylillä ei ole niin paljon liikennettä vertailtaessa esimerkiksi Keski-Euroopaan. Koska maamme on laaja, eri alueiden väliset etäisyydet ovat erittäin pitkiä. Ennustettavuus ja matka-aika ovat elinkeinoelämän kannalta oleellisia kilpailutekijöitä.

Rinnakkaistie oli pakko rakentaa, kun rakennusaikana viitostien liikenne piti koko ajan toimia: muun muassa 1 000 rekkaa vuorokaudessa. Tie jolla hitaat ajoneuvot eivät voi liikkua ja jolle ei ole yhtään tasoliittymiä, tarvitsee aina rinnakkaistien. Samalla tästä rinnakkaistiestä valmistui nyt erinomainen pyöräilytie Juvalta Mikkeliin asti. Kunta reittiä markkinoimaan!

Se on toki totta, että maailmalla tiet tehdään pienempään tilaan. Siihen vaikuttaa meillä lumi ja harvaanasuttu maa, jolloin ei ole vaihtoehtoisia maankäytön paineita. Nykyisin uudet tiet viedään maisemasta mieluiten korpeen meluhaittojen minimoimiseksi.

Ajelen uutta Viitostietä mielelläni ja tyytyväisenä. Uskon tien riittävän myös lastenlapsille.

Heikki Laukkanen

Juva

Kirjoita Juvan Lehteen: toimitus@juvanlehti.fi, Piikkiläntie 2-4, 51900 Juva.