Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hartaus | Anna meille rauhaa - anna lepo myös ruuhkavuosien kiireen uuvuttamalle mielelle

Viljapellot muuttuvat ensin kullankeltaiseksi, ja sen jälkeen sato korjataan. Puut peittyvät ensin kauniin punaiseen ja keltaiseen ruskaan ja sitten tiputtavat lehtensä.

Viimeiset kukat sinnittelevät ensimmäisten hallaöiden keskellä, kunnes sitten kuihtuvat. Karpaloita ja suppilovahveroita saattaa löytyä jäisen rahkasammaleen seasta, kunnes maa peittyy lumeen.

Pelto saa viljattomana levon. Puut saavat lehdettöminä levon. Kasvit ja maa saa rauhassa levätä lumipeitteen alla.

Jumala, anna lepo ja rauha myös ruuhkavuosien kiireen uuvuttamalle mielelle.

Anna rauha vanhemmille, jotka haluaisivat niin kovasti tarjota enemmän lapsilleen.

Anna rauha työn uuvuttamille käsille. Anna rauha läheisenä kulkevan korville.

Pelto saa viljattomana levon. Puut saavat lehdettöminä levon.

Anna rauha liikaa elämää nähneille silmille. Anna rauha niille, jotka vasta opettelevat elämään sairautensa kanssa.

Anna rauha itseään etsiville. Anna rauha sinua etsiville.

Anna sinun rauhasi arjen keskelle, kivun kanssa eläville, huolien uuvuttamille, itseään ruoskiville ja toivottomuuden lannistamille.

Sinun rauhasi, anna se meille.

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Jer. 29:11.

Näitä ajatuksia minulle on herännyt juuri alkaneesta diakoniatyön harjoittelusta ja Lassi Nummen tekstistä Anna meille rauha.

Kirjoittaja on Juvan seurakunnan nuorisotyönohjaaja ja sosionomi-diakoni-opiskelija.