Runkovesijohto hajosi Juvan kirkonkylällä Kirkontaustan alueella - Vettä voi hakea Järvi-Saimaan Palveluiden varikolta omiin astioihin, ja Niittytie suljettiin liikenteeltä
3
Vettä on valunut tuhansia litroja Niittytielle ja Lampitielle. Kari Toiviainen
Katso isompi kuvaVesikatkon syynä oli rikkoutunut vesijohto. Vettä tulvi tielle sen takia sunnuntaina iltapäivällä. Kari Toiviainen
Ison runkovesijohtoputken rikkoutuminen vaikeuttaa vedenjakelua Kirkontausta alueella Juvalla.
Sunnuntaina puolenpäivän aikaan havaittu putkirikko on Niittytien ja Lampitien risteyksen tuntumassa.
Sunnuntaina Niittytie suljettiin liikenteeltä putkirikon vuoksi. Liikenne kirkontaustalle ohjataan Kuhalammentieltä Saariseläntien kautta.
Vikaa korjataan edelleen, kertoo Järvi-Saimaan Palvelut Oy JSP tiedotteessaan. Sen mukaan vedenjakelussa on häiriötä Kirkontaustan alueella illan ja yön aikana.
– Korjaustyöt jatkuvat mahdollisesti maanantaille. Tarvittaessa häiriöalueen asukkaat voivat hakea juomavettä omiin astioihinsa JSP:n varikolta.
Varikon osoite on Varastotie 2, Juva.
JSP:n mukaan vettä on myös toimitettu sellaisille talouksille, joilla ei ole autoa käytössään.
Vedenjakelu keskeytyi Juvalla Kirkontaustan alueella sunnuntaina. Vesilaitoksen hoitaja Tero Kauppinen Järvi-Saimaan palveluista kertoo, että syynä on putkirikko.
Vuotokohta on paikallistettu, mutta noin kello 15 aikaan ei vielä ollut tiedossa, minkä kokoisesta runkolinjasta on kyse. Vuodon rajaaminen oli kesken eikä Kauppisella ollut korjausarviota.
– Jos vuoto saadaan rajattua eikä ilman vettä jääviä ole kovin montaa, korjaaminen voi jäädä maanantaille. Jos alue on iso, korjaus täytyy aloittaa tänään, Kauppinen kertoi sunnuntaina kello 15 jälkeen.
Järvi-Saimaan palveluiden häiriötiedotteenmukaan vedenjakelussa on ollut häiriötä iltapäivän ja illan aikana.
Ilman vettä ovat taloudet Välikankaantien ja Metsotien tienoilla. Vedenjakelun häiriöistä kärsi vähintään kymmeniä talouksia.
Hälytys Niittytielle tulvivasta vedestä tuli myös Etelä-Savon pelastuslaitokselle puolen päivän aikaan. Pelastuslaitokselle ei ollut asiassa tehtävää, sillä vesilaitos hoitaa vahingon kuntoon.
Kauhakuormaaja ajoi päivällä vetistä lumisohjoa alueelta pois, ettei se pääse jäätymään teille reippaan 12 asteen pakkasessa.
Maan alta vettä tuli valtoimenaan. Se oli ehtinyt kaivaa maahan pari kymmentä senttiä leveän ojan. Vedentulo onnistuttiin iltapäivällä ohjaamaan läheiseen katukaivoon eikä vettä päässyt enää sanottavasti tielle.
Veli Maaranen Kisara Oy:stä sanoo, että routa ei voinut rikkoa runkovesijohtoa. Vesiputket ovat maan alla routakerroksen alapuolella parin metrin syvyydessä.
Niittytien, Lampitien ja Peltotien risteyksen tuntumassa on ainakin kolmen ison runkovesijohdon liitoskohta. Siinä kulkee kaksi halkaisijaltaan 110-millistä ja yksi 90-millinen vesijohtoa.
Juttua päivitetty kello 19 ja kello 22.30 tiedoilla vedenjakelusta ja Niittytien sulkemisesta.