Essote tarjoaa koronaneuvontaa jatkossa uudessa numerossa, päivystysavun koronalinja sulkeutuu – Rokotus- ja testauspisteet palvelevat kesällä suppeammin

Päivystysapuun kuuluu yhä ottaa yhteyttä akuuteissa koronaankin liittyvissä asioissa. Uusi, arkena palveleva koronaneuvonta tarjoaa ohjausta esimerkiksi sairaslomatodistuksiin ja ajanvarauksiin liittyen.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten koronapalvelut muuttuvat kesäkuun alusta lukien. Tieto selviää Essoten keskiviikkoisesta tiedotteesta.

Päivystysapu-numeron 116 117 koronalinja suljetaan 31. toukokuuta, ja sen tilalle avataan uusi palvelunumero 1. kesäkuuta. Uusi koronaneuvonta palvelee arkisin aamukahdeksasta iltapäiväkolmeen numerossa 040 676 4100.

Koronaneuvonnasta voi esimerkiksi varata ajan koronatestiin tai -rokotukseen sekä kysyä neuvoja ja ohjausta liittyen muun muassa sairaslomatodistuksiin tai omaehtoiseen eristäytymiseen.

Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström muistuttaa, että ympärivuorokautinen päivystysapu jatkaa kaikkien päivystyshoitoa tarvitsevien palvelunumerona riippumatta oireiden syystä. Jos epäilee sairastavansa koronaa ja kokee oireita, jotka vaativat päivystyksellistä hoitoa, kuuluu päivystysapuun yhä soittaa hoitoon ohjausta varten.

– Vaikka koronan tautitilanne on alueellamme kokonaisuudessaan vähentynyt, siihen liittyy edelleen paljon käytännön asioita, joihin ei tarvita kiireellistä Päivystysavun asiantuntijuutta, perustelee Gärdström tiedotteessa uutta järjestelyä.

– Tavoitteenamme on, että asiointi olisi mahdollisimman yksinkertaista, Gärdström kommentoi tiedotteessa.

Palveluita kesätauolle

Koronarokotukseen ja -testiin pääsee Mikkelin keskussairaalassa läpi kesän, joskin rajoitetuin aukioloin. Muissa toimipisteissä koronapalveluissa on kesätaukoja, jotka voi tarkistaa paikkakuntakohtaisesti Essoten verkkosivuilta osoitteesta essote.fi/koronarokotus.

Kesäkuun alusta lukien keskussairaalan koronarokotuspiste on avoinna arkisin kello kahdestatoista iltapäiväkolmeen ilman ajanvarausta. Rokotuksen saa myös ajanvarauksella.

Keskussairaalan koronatestaukseen tarvitaan puolestaan aina ajanvaraus. Testaus on avoinna 1. kesäkuuta alkaen arkisin kello 8–11 ja viikonloppuisin kello 12–15. Testaussuosituksen piiriin kuuluvat voivat varata ajan Essoten verkkosivuilta tai koronaneuvontapuhelimesta.

– Rokotteiden teho vakavaa koronatautia vastaan on hyvä. Siksi tehosteannosten ottamisesta ja rokotesuojan hankkimisesta kannattaa huolehtia, vaikka tautitilanne säilyisikin kesällä rauhallisena, sanoo Gärdström tiedotteessa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka