Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viitostiellä Juvalla sattui peräänajo tietyömaan kohdalla – Neljä osallista välttyivät vakavilta vammoilta

Viitostiellä Juvalla sattui keskiviikkona alkuillasta peräänajo. Hälytys liikenneonnettomuudesta tuli puoli kuuden jälkeen.

Päivystävä palomestari Jarno Laikola kertoo, että edellä kulkenut auto oli pysähdyksissä tietyömaan vuoksi.

– Toinen auto ajoi pysähdyksissä olleen auton peräkärryn perään, Laikola sanoo.

Peräkärryä vetäneessä autossa oli kolme henkilöä, jäljempänä kulkeneessa autossa oli vain kuljettaja.

Onnettomuus sattui viitisen kilometriä Juvalta Joroisiin päin.

Kaista oli suljettuna jo ennestään

Osalliset pääsivät itse autoista ulos. Laikolan mukaan heille ei ole sattunut vakavampia vammoja.

Liikenne-estettä onnettomuus ei varsinaisesti aiheuttanut, sillä Viitostien liikennettä päästetään tietyökohdan läpi vuorotellen jo ennestään.

– Siirrettiin vain sulkupistettä pari sataa metriä edemmäs, Laikola toteaa.