Liikkeelle arkisia valintoja tekemällä, kannustaa Juvan liikuntakoordinaattori Timo Romo 12.5.2026 5:00
Timo Romo Pieksämäeltä Juvan uudeksi liikuntakoordinaattoriksi - Tehtävää haki yli 30 henkilöä 6.2.2026 5:10 | Päivitetty 6.2.2026 13:42
Eloisan hallitus perui palliatiivisen osaston ja kahden moniammatillisen yksikön lopettamisen - Valtuusto hyväksyy budjetin joulukuussa 25.11.2025 5:00
Keskustan Etelä-Savon ja Itä-Savon piirit yhdistyvät – "Saadaan ensi vuosi harjoitella yhteiseloa" 11.11.2025 19:55
Nyt etsitään Etelä-Savon vuoden kulttuuriympäristöpalkintokohdetta – Tee oma ehdotuksesi 3. elokuuta mennessä 23.6.2025 7:51
Eloisan hallituksesta yli puolet oli jäävejä käsittelemään talousarviota – Heikki Laukkanen toivoo valtakunnallista ohjetta: "Eihän tilanne hyvä ole" 29.11.2024 5:00
Itä-Suomen suurin ja 250 miljoonan euron tuulipuisto nousee kansainvälisin voimin - Pystyssä ovat ensimmäiset 250-metriset taivaiden tavoittelijat 26.11.2024 5:00
Katso kuvat palkituista yrittäjistä | Yritysväki juhli Savonlinnassa – Yksi palkintokin hajosi, mutta palkitut onneksi osaavat korjata sen 21.1.2024 5:41
Kotimaisuus ja lähiruoka ovat arkea - Juvalla käytetään kotimaisia elintarvikkeita niin paljon kuin mahdollista, ja lähituotteiden osuus on kasvanut 12.3.2022 6:00 | Päivitetty 12.3.2022 7:50
Ketjuviesti | Paavel Zaitsev auttaa ihmisiä vapaa-aikoinaan - Yrittäjyys alkoi autoalan firmassa vuonna 2020, ja palokuntatoiminta on ollut osa elämää pikkupojasta lähtien 9.3.2022 13:10 | Päivitetty 23.11.2022 13:20
Ensimmäiset Ukrainan pakolaiset ovat saapuneet Mikkelin ja Pieksämäen seuduille - Tulijat ovat olleet yksittäisiä henkilöitä ja perheitä, jotka ovat hakeutuneet Suomessa jo asuvien sukulaistensa luo 8.3.2022 18:18
Juvan museo | Pian tapahtuu Juvan kotiseutumuseolla - Kunta on aloittamassa remontin ja kotiseutu- ja museoyhdistys esineistön inventoinnin 8.3.2022 7:19 | Päivitetty 18.3.2022 8:39
Juvan Partalan uusi kesäteatteri laittaa ovet säppiin ennen ensimmäistäkään esitystä - Muutoin Mikkelin ja Pieksämäen seudulle on luvassa runsas kesäteatteritarjonta 6.3.2022 9:02
Juvalla pilkittiin kilpaa kahdessakin kisassa, ja Rauno Väätämöinen kiskoi kalaa yli 13 kiloa - Katso kaikki tulokset! 2.3.2022 15:33
Ketjuviesti | Petri Hämäläinen urakoi talvisin pitkiä päiviä ja viikkoja - Metsäkoneyrittäjän vapaapäivät sattuvat rospuuttoajaksi, tosin silloinkin huolletaan koneita 1.3.2022 15:41 | Päivitetty 23.11.2022 13:19
Muistokirjoitus | Helga Parkkinen - Helga nukkui pois 96-vuotissyntymäpäivänsä iltana Juvan hyvinvointikeskuksessa 27.2.2022 6:00
Ketjuviesti | Harri Ruotsalainen imi yrittäjyyden innostuksen jo äidinmaidossa - Nääringin mies perusti oman yrityksen jo 19-vuotiaana, ja vapaa-ajan täyttää perhe ja myös monet maatilan askareet kotitilalla 24.2.2022 6:25 | Päivitetty 23.11.2022 13:19
Tämän viikon kahden ensimmäisen päivän aikana on todettu 705 koronatartuntaa - "Rokotteiden teho vakavaa tautimuotoa vastaan on meillä osastoilla ihan selkeästi näkyvissä" 23.2.2022 10:57
Väkiluku kasvoi tammikuussa Etelä-Savossa - Juvalla väki väheni kahdeksalla ihmisellä, ja uusia juvalaisia syntyi kolme 23.2.2022 7:56 | Päivitetty 23.2.2022 9:46 Juvan muuttovoitto oli alkuvuonna 22 - Vaikka väkiluku laski, kuntaan tuli enemmän ihmisiä kuin lähti pois 30.12.2021 6:30 | Päivitetty 30.12.2021 9:37 Vuosien varrelta | Juvan väkiluku uhkasi painua vuonna 1971 alle 10 000 asukkaan - Edellisen kerran alle kymppitonnin on menty vuonna 1845 26.12.2021 12:31 | Päivitetty 28.10.2023 11:39
Juvan muuttovoitto oli alkuvuonna 22 - Vaikka väkiluku laski, kuntaan tuli enemmän ihmisiä kuin lähti pois 30.12.2021 6:30 | Päivitetty 30.12.2021 9:37
Vuosien varrelta | Juvan väkiluku uhkasi painua vuonna 1971 alle 10 000 asukkaan - Edellisen kerran alle kymppitonnin on menty vuonna 1845 26.12.2021 12:31 | Päivitetty 28.10.2023 11:39
Kruunu Herkku Juvalta tuottaa ruokahuoltoa Farmariin - Maatalousnäyttelyn ruokapalvelujen toteutus on usean paikallisen toimijan yhteistyötä 21.2.2022 6:00 | Päivitetty 21.2.2022 7:25
Lumikuorma vaurioitti Juvalla navettaa ja yksi lape notkahti - Navetassa oli tapahtumahetkellä sisällä 50 nautaa, jotka siirrettiin turvaan 18.2.2022 15:47 | Päivitetty 18.2.2022 23:09 Lumikuorma kasvaa koko maassa - Suomen ympäristökeskus suosittelee tarkkailemaan isojen hallien lumikuormaa 15.2.2022 14:17
Lumikuorma kasvaa koko maassa - Suomen ympäristökeskus suosittelee tarkkailemaan isojen hallien lumikuormaa 15.2.2022 14:17
Osuuspankki tukee kesätyöllistämistä 100 eurolla - Kampanjassa on mukana myös Juva: "Tuki tarjoaa meille mahdollisuuden tehdä kokeiluja nuorten työllistämisessä ja tarjota kesätyötä uusiin tehtäviin" 18.2.2022 6:00
Koronatartuntojen määrä ja sairaalahoidon tarve kasvavat Essoten alueella entistä jyrkemmin - Myös Juvalla on potilaita osastohoidossa 14.2.2022 15:14
Tämän viikon koronasaldo Juvalla: Varmistettuja uusia tartuntoja on todettu maanantain jälkeen 52 - Vuoden alusta kasvua on ollut 286 tartuntaa 11.2.2022 12:45 | Päivitetty 12.2.2022 16:13
Ketjuviesti | Juvan Karkeamaan kylän monitoiminainen Ulla Puolakka pitää maalla asumisesta - "Täällä on aktiivisia maatiloja, pellot ovat viljeltyinä ja kylämaisema näyttää hyvältä" 10.2.2022 6:05 | Päivitetty 23.11.2022 13:17
Juvalla on todettu 27 uutta koronatartuntaa - Essoten aleen epidemiatilanne on nyt hyvin vakava, ja esimerkiksi Juvalla suositellaan etätyöhön siirtymistä 9.2.2022 14:37 | Päivitetty 10.2.2022 7:20
Juvan uusi laukkukauppa täyttää Paavo Immosen työpäivän tyhjät tunnit - "Ajan koululaisbussia Risulahdesta ja takaisin, kun tulen aamulla ja lähden iltapäivällä, väliin jää aikaa" 9.2.2022 8:43
Lukijan kuvat | Leena Mäkinen lähetti penkkarikuvia Juvalta muutaman vuoden takaa - Millaisia kuvallisia muistoja sinulla on penkkareista tai vanhojen päivistä, lähetä niitä meille! 8.2.2022 7:46 | Päivitetty 8.2.2022 8:30 Juvalla aiotaan järjestää ensi viikolla koronaturvallinen penkkaripäivä ilman ulkopuolista yleisöä - vanhojen tanssit siirretään huhtikuulle 31.1.2022 10:33 | Päivitetty 8.2.2022 8:30
Juvalla aiotaan järjestää ensi viikolla koronaturvallinen penkkaripäivä ilman ulkopuolista yleisöä - vanhojen tanssit siirretään huhtikuulle 31.1.2022 10:33 | Päivitetty 8.2.2022 8:30
Famifarm Oy tekee Juvalle mittavan investoinnin - Entiseen salaattitehdas Salicon halliin luodaan uutta tuotantoa 5-10 miljoonalla eurolla: "Tämä on todella merkittävä meille", sanoo kaupallinen johtaja Kyösti Karhunen 7.2.2022 14:40 | Päivitetty 9.2.2022 15:11 Famifarm laajentaa Juvalla - elintarvikekonserni asettuu entiseen salaattitehdas Salicon halliin 15.10.2021 16:18 | Päivitetty 15.10.2021 18:25 Mehevästä Salicoon -vihanneshistoriikki julkaistiin tiistaina 16.8.2018 11:12 | Päivitetty 9.2.2022 15:01
Famifarm laajentaa Juvalla - elintarvikekonserni asettuu entiseen salaattitehdas Salicon halliin 15.10.2021 16:18 | Päivitetty 15.10.2021 18:25
Mehevästä Salicoon -vihanneshistoriikki julkaistiin tiistaina 16.8.2018 11:12 | Päivitetty 9.2.2022 15:01
Juvalla 30 uutta koronatartuntaa, Essoten sairaalakuormitus kasvussa – "Epidemian hillintä riippuu nyt pitkälti väestön oman harkinnan varaisista toimista" 7.2.2022 12:55
Juvalle laajentunut kasvuyritys syntyi rakkaudesta läheiseen - GeriWell taklaa henkilöstöpulaa toimintatavoillaan 7.2.2022 9:02 | Päivitetty 24.2.2022 13:37
Siirretty Farmari kiinnostaa näytteilleasettajia – Vieraita Mikkeliin odotetaan 75 000, maatalousnäyttely järjestetään Kalevankankaalla kesä-heinäkuun vaihteessa 7.2.2022 6:00
Juvan Lehden tekstarit | Kovasti ihmettelen Juvan kunnan päätöstä poistaa Sampolan saunasta istuinsuojarullat - Mihin tällainen käsittämätön ratkaisu perustuu? 4.2.2022 7:00
Ketjuviesti | "Eniten jään kaipaamaan arjen työkavereita" - Mirjami Laitinen aloitti uusissa töissä, ja Juvan Lehden Ketjuviesti-sarjassa haaste kiertää juvalaisten kesken 2.2.2022 6:00 | Päivitetty 23.11.2022 13:19
Koronatartuntojen jyrkkä nousu Juvalla jatkui - torstain ja perjantain välillä todettiin 17 uutta tartuntaa, Juvan ilmaantuvuusluku on Essoten keskiarvoa korkeampi 30.1.2022 12:13 Juvalla on nyt runsaasti koronatartuntoja, kouluissa tilanne on hallinnassa - Tartuntoja on levinnyt perhepiirissä, ja oppilaissa on ollut paljon positiivisen testituloksen saaneita 27.1.2022 17:15 Tilojen käyttöä koskevat rajoitukset kumotaan Juvallakin - Harrastusryhmät voivat kokoontua, ja kunnan liikunta- sekä harrastetilat ovat kaikkien käytössä 26.1.2022 13:37
Juvalla on nyt runsaasti koronatartuntoja, kouluissa tilanne on hallinnassa - Tartuntoja on levinnyt perhepiirissä, ja oppilaissa on ollut paljon positiivisen testituloksen saaneita 27.1.2022 17:15
Tilojen käyttöä koskevat rajoitukset kumotaan Juvallakin - Harrastusryhmät voivat kokoontua, ja kunnan liikunta- sekä harrastetilat ovat kaikkien käytössä 26.1.2022 13:37
Juvan kulttuuri ry päätti jakaa tänä vuonna runsaat 27 000 euroa 23 hankkeelle - Katso tästä kaikki avustusten saajat! 28.1.2022 13:58 | Päivitetty 28.1.2022 14:41
Juvan teehuone yhdistyy osaksi Pihlas Resort-matkailukokonaisuutta – Joroisiin rakennettavaan lomakohteeseen tulee huippuravintola 26.1.2022 11:58 | Päivitetty 24.2.2022 13:47 Pekka Viljakainen ja tehtävä Kremlissä - Viljakainen on mukana Venäjällä sen takia, että voi auttaa Suomea ja suomalaisia yrityksiä 1.6.2021 7:00 Pekka Viljakainen rakennuttaa luksuskohteen Juvan naapurikuntaan - teemoina ovat ekologisuus, rauha ja turvallisuus 8.4.2021 14:00 Wehmaan teehuone muuttaa toimintaansa ja avaa kesällä uudella konseptilla 7.5.2020 10:34
Pekka Viljakainen ja tehtävä Kremlissä - Viljakainen on mukana Venäjällä sen takia, että voi auttaa Suomea ja suomalaisia yrityksiä 1.6.2021 7:00
Pekka Viljakainen rakennuttaa luksuskohteen Juvan naapurikuntaan - teemoina ovat ekologisuus, rauha ja turvallisuus 8.4.2021 14:00
Vuosien varrelta | Maakuntaviestin huumaa vuodelta 1971 - Voittoisaa Juvaa ylistettiin: "Joukkueemme oli edelleen läänin paras" 23.1.2022 12:03 | Päivitetty 28.10.2023 11:38 Juva voitti Saimaan maakuntaviestin vuosikymmenten tauon jälkeen - Jeremias Lipsanen nosti päätösosuudella juvalaiset mestariksi, Juva ylsi minimaakuntaviestissä neljännelle sijalle ja harrastesarjassa kolmanneksi 22.1.2022 16:44 | Päivitetty 23.1.2022 12:25
Juva voitti Saimaan maakuntaviestin vuosikymmenten tauon jälkeen - Jeremias Lipsanen nosti päätösosuudella juvalaiset mestariksi, Juva ylsi minimaakuntaviestissä neljännelle sijalle ja harrastesarjassa kolmanneksi 22.1.2022 16:44 | Päivitetty 23.1.2022 12:25
Juvalla on tilastoitu yhteensä 120 koronatartuntaa - muutos eilisestä torstaista tähän päivään on yhdeksän tartuntaa - Essoten alueella on tällä viikolla todettu neljän päivän aikana 410 koronavirustartuntaa 21.1.2022 14:20
Metsissä hakataan nyt koko kaluston voimin - Mhy Etelä-Savon uusi asiakkuuspäällikkö Petteri Käyhkö sanoo, että tukkipuun hinta on noussut hyvälle tasolle, eikä kuidun hinnassakaan ole valittamista 15.1.2022 10:22
Valokuvaus on kulkenut juvalaisen Jake Kukowskin mukana pienestä saakka - "Isovanhemmilla oli jo kamerat ja pimiö kotona" 15.1.2022 6:00 | Päivitetty 15.1.2022 9:53 Antti Kilkki laittoi esille valokuvanäyttelyn Juvan koulukampuksen rakentamisesta - "Ei ollut alun perin ajatus tehdä näyttelyä, mutta sellainen siitä rakentui" 4.1.2022 10:12 Luonto näkyy kerhon kuvissa – Kirjastossa on esillä kuvia "laajalla pensselillä" 9.9.2021 15:00 Kurkela Juvan Kamerakerhon johtoon – yhdistyksellä alkoi 59:s toimintakausi 21.2.2020 5:39 Jake Kukowskilla oli paras kuva – Järvi-Suomen valokuvauskilpailun palkinnot jaettiin Pieksämäellä 7.4.2019 7:21 | Päivitetty 15.1.2022 9:52 Juva toiseksi Järvi-Suomen kuvakisassa – Jake Kukowskin luontokuva valittiin kisan parhaimmaksi kuvaksi 30.3.2018 8:00
Antti Kilkki laittoi esille valokuvanäyttelyn Juvan koulukampuksen rakentamisesta - "Ei ollut alun perin ajatus tehdä näyttelyä, mutta sellainen siitä rakentui" 4.1.2022 10:12
Jake Kukowskilla oli paras kuva – Järvi-Suomen valokuvauskilpailun palkinnot jaettiin Pieksämäellä 7.4.2019 7:21 | Päivitetty 15.1.2022 9:52
Juva toiseksi Järvi-Suomen kuvakisassa – Jake Kukowskin luontokuva valittiin kisan parhaimmaksi kuvaksi 30.3.2018 8:00
Tämän viikon aikana Essoten alueella on todettu 270 koronatartuntaa - Määrien kasvu jatkuu, mutta matalammalla kulmalla kuin viime viikolla 14.1.2022 18:35
Fuusioituneen Mhy Etelä-Savon hallitusta johtaa Kaisa Ralli Sulkavalta - Hallitukseen valittiin juvalainen Esa Martikainen 14.1.2022 17:50 | Päivitetty 15.1.2022 10:31 Metsissä hakataan nyt koko kaluston voimin - Mhy Etelä-Savon uusi asiakkuuspäällikkö Petteri Käyhkö sanoo, että tukkipuun hinta on noussut hyvälle tasolle, eikä kuidun hinnassakaan ole valittamista 15.1.2022 10:22 Petteri Käyhkö MHY Etelä-Savon asiakkuuspäälliköksi - Aiemmin hän on toiminut yhdistyksen Juvan toimistolla ja tehnyt myös metsurin töitä 13.1.2022 11:00 Pitkän linjan koneyrittäjä Heikki Leinonen pitää vanhan ajan talvesta - "Nuorena miehenä sitä tuli metsässä tehtyä pitkääkin päivää, yli 16-tuntisia päiviä" 13.1.2022 8:00 | Päivitetty 17.3.2022 18:19 Pienpuun korjuun tuki on loppumassa - "Pois jäävät kohteet ovat sellaisia rästikohteita, jotka ovat jääneet ajallaan hoitamatta" 14.1.2022 6:00 Metsänhoitoyhdistys odottaa Etelä-Savoon vilkasta puukaupan vuotta - Jos tahti jatkuu, metsänomistajien tulot ovat 200 miljoonaa euroa 18.12.2021 16:55
Metsissä hakataan nyt koko kaluston voimin - Mhy Etelä-Savon uusi asiakkuuspäällikkö Petteri Käyhkö sanoo, että tukkipuun hinta on noussut hyvälle tasolle, eikä kuidun hinnassakaan ole valittamista 15.1.2022 10:22
Petteri Käyhkö MHY Etelä-Savon asiakkuuspäälliköksi - Aiemmin hän on toiminut yhdistyksen Juvan toimistolla ja tehnyt myös metsurin töitä 13.1.2022 11:00
Pitkän linjan koneyrittäjä Heikki Leinonen pitää vanhan ajan talvesta - "Nuorena miehenä sitä tuli metsässä tehtyä pitkääkin päivää, yli 16-tuntisia päiviä" 13.1.2022 8:00 | Päivitetty 17.3.2022 18:19
Pienpuun korjuun tuki on loppumassa - "Pois jäävät kohteet ovat sellaisia rästikohteita, jotka ovat jääneet ajallaan hoitamatta" 14.1.2022 6:00
Metsänhoitoyhdistys odottaa Etelä-Savoon vilkasta puukaupan vuotta - Jos tahti jatkuu, metsänomistajien tulot ovat 200 miljoonaa euroa 18.12.2021 16:55
Petteri Käyhkö MHY Etelä-Savon asiakkuuspäälliköksi - Aiemmin hän on toiminut yhdistyksen Juvan toimistolla ja tehnyt myös metsurin töitä 13.1.2022 11:00
MTK Etelä-Savo järjestäytyi - Puhetta johtaa savonlinnalainen Sanna Hämäläinen, varapuheenjohtajana jatkaa juvalainen Jouni Paunonen 12.1.2022 14:34
Mielipide | Soten rahoitus kaipaa korjausta, muttei maakuntaveroa - "Rahoitus kannustaa alueita hoitamaan sairauksia, ei estämään niitä" 6.1.2022 10:00 | Päivitetty 6.1.2022 23:49
Koronatartuntojen määrä yli kaksinkertaistui viikossa - Juvalla on voinut altistua Hasamäen laskettelukeskuksessa, ABC-asemalla ja Onnibussin linja-autossa: Juvan tartuntamäärä on 60 3.1.2022 13:26
Juvan muuttovoitto oli alkuvuonna 22 - Vaikka väkiluku laski, kuntaan tuli enemmän ihmisiä kuin lähti pois 30.12.2021 6:30 | Päivitetty 30.12.2021 9:37 Pääkirjoitus | Vuoden loppuun hyviä väestöuutisia - Juva on kerännyt tämän vuoden aikana muuttovoittoa: "Tästä tilanteesta on hyvä ponnistaa uuteen vuoteen 2022" 30.12.2021 6:00
Pääkirjoitus | Vuoden loppuun hyviä väestöuutisia - Juva on kerännyt tämän vuoden aikana muuttovoittoa: "Tästä tilanteesta on hyvä ponnistaa uuteen vuoteen 2022" 30.12.2021 6:00